"Selvisin masennuksesta"

Ajattelin kertoa teille miten minä selvisin masennuksesta. Kerron vähän teille mitä minun elämässäni on tapahtunut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että masennuin. 

Nämä asiat vaikuttivat siihen, että masennuin: 

- Muutot paikasta toiseen. Muuttoja taitaa olla yhteensä viisi tai kuusi eri paikkakuntiin.
- Olen menettänyt paljon läheisiä ihmisiä liian varhain ja liian monia. 
- Koulukiusaaminen
- Vanhempien ero
- En puhunut kenellekkään  pahasta olostani. Pidin kaiken pahan olon sisälläni.
- Huonot välit äitiin pahenivat henkilökohtaisista syistä, joita en halua kertoa. 

Milloin ensimmäiset masennusoireet alkoivat?

Ensimmäiset masennus oireet alkoivat muistaakseni silloin, kun olin neljännellä tai viidennellä luokalla. En oikein muista tarkalleen. Muutimme vuonna 2008 pienelle paikkakunnalle ja aloitin siellä neljännen luokan. Pienellä paikkakunnalla minua koulukiusattiin. Jännitin ja pelkäsin mennä kouluun. 

Viidennellä luokalla minulla oli poissa oloja ja koenumerot laskivat. Minun vanhemmat myös erosivat tuolloin. Olimme veljen kanssa vuoroviikoin äidillä ja isällä. Se tuntui raskaalta. Aluksi äiti asui vähän matkan päässä isästä, sitten äiti muutti 30 kilometrin päähän ja käytiin äidillä joka toinen viikonloppu. Äidillä oli miesystäviä, joiden kanssa en tullut yhtään toimeen ja välit äidin kanssa olivat jo tuolloin  huonot. Vuonna 2010 äiti muutti pohjanmaalle nykyisen miehensä kanssa. Tämän miehen kanssa en tullut toimeen ja enkä tule vieläkään. Muistan, että sain ekan paniikkikohtauksen viidennellä luokalla.

Kuudennella luokalla minulla oli itsetuhoisia ajatuksia ja olin koko ajan tosi surullinen. Olin kyllästynyt koulukiusaamiseen ja tuntui etten enään jaksa. En kuitenkaan puhunut pahasta olostani kenellekkään. Jos joku kysyi minulta: "Mitä kuuluu?" Vastasin aina:" Ihan hyvää." Jotenkin noi vuodet on niin sumuisia, etten muista noista paljon mitään. 

Kiusaaminen jatkui seiska luokkaan asti. Seiska luokan päätyttyä vuonna 2012 muutimme Poriin. Minua ei varsinaisesti kiusattu enään kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla, mutta tunsin itseni yksinäiseksi. Olin aika ujo ja itseluottamus oli nollassa. Itseluottamus ei nykypäivänäkään ole ihan huipussaan, mutta on kyllä noussut aika paljon. tuolloin minulla oli paljon poissaoloja koulusta, mutta pääsin kumminkin aina luokalta. Paniikkikohtauksia oli aika paljon ja ahdisti myös melkein joka päivä.

Yhdeksännen luokan päätyttyä en päässyt sosiaali- ja terveysalalle, mutta pääsin logistiikkaalalle. Logistiikkaala ei ollut ihan minun juttuni ja kävin vain kaksi viikkoa ammattikoulua. Kahden viikon jälkeen jäin vain kotiin sänkyyn makailemaan. Opettaja yritti soittaa, mutta en vastannut ja jos vastasin, niin keksein aina "tekosyyn" miksi olin poissa koulusta. Kuraattori soitteli ja oli huolissaan minusta, kun en ollut koulussa. Lopulta menin kouluun ja pidimme kuraattorin ja opon kanssa keskustelun, että minne alalle voisin vaihtaa. Päädyin, sitten hotelli-, ravintola- ja cateringalalle. Jatkoin kumminkin samassa koulussa. Poissaoloja oli paljon ja kuraattori otti taas yhteyytä ja oli huolissaan minusta. Rupesin käymää kerran viikossa kuraattorilla juttelemassa ja olin jo tuolloin tosi masentunut ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. 

Milloin ja miten sain apua?

Vuonna 2015 kuraattori pakotti minut koulupsykologille ja minä menin. Ajattelin tuolloin, että kukaan ei voi minua auttaa. Kävin kumminkin kerran viikossa koulupsykologilla. Siitä ei ollut kyllä mitään apua, koska tuolloin en puhunut koulupsykologille pahasta olostani. Koulupsykologi laittoi koululääkärin kanssa lähetteen nuorten vastaanottoon ja aloin käymään nuortenvastaanotossa kesäkuussa kerran viikossa. Sain kumminkin kaikki suoritettua ensimmäisen vuoden aikana. Elokuussa minut lähetettiin NUPOLLE (nuorisopsykiatrian poliklinikalle). Tapasin ekaa kertaa minun terapeuttini. Tuo aika on niin sumuista etten muista yhtään mitään. Kävin kerran viikossa terapeutilla puhumassa ja huomasin, että puhuminen auttaa. 

Toinen vuosi ammattikoulussa alkoi. Pystyin käymään vain pari viikkoa koulussa, sitten tuli se etten enään jaksanut käydä koulussa. Olin niin masentunut. Makasin vain sängyssä ja mulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Koskaan en luojan kiitos ole yrittänyt itsemurhaa.

Syys-lokakuussa pääsin, sitten päiväosastolle. Siellä minulla oli omahoitaja ja samaan aikaa kävin NUPOLLA terapiassa. Päiväosastolla tutuistuin muutamaan ystävään. Aamuisin siellä oli aika tylsää, mutta iltapäivisin siellä oli ohjelmaa. 

Marraskuun lopussa pääsin sitten kuntoutumisyksikköön.  Kuntoutumisyksikössä minut otettiin hyvin vastaan. Sain hyviä ystäviä sieltä ja yksikön tyypeistä tuli minulle kuin toinen perhe. Kuntoutumisyksikkö on ihan huippu paikka. Siellä oli joka päivä jotakin ohjelmaa. Mulla oli siellä maailman paras omahoitaja, jonka kanssa synkkas hyvin. Mun oma hoitajan kanssa pystyin puhumaan mistä vain. 

 En muista ihan tarkkaan aloitettiinko minulla NUPOLLA vai päiväosastolla lääkitys. Sen muistan, että iltalääke mirtazapiini aloitettiin vasta kuntoutumisyksikössä. Aamulääke aloitettiin NUPOLLA tai päiväosastolla.

Vuonna 2016 tammikuussa aloitin uudestaan koulun. Kouluun minulla oli Porista noin 50 kilometriä. Aloitin koulun kevyesti. Olin vain 3 päivää viikossa koulussa. 

Vaihdoin helmikuun alussa koulua, jonne on matkaa 10 kilometriä. Koulun vaihto oli minun omahoitajani idea. Jatkoin kumminkin samalla alalla. Minulla oli huomattavasti lyhyempi koulumatka ja jaksoin paljon paremmin. Tutustuin uudessa koulussa heti ensimmäisenä päivänä luokkalaisiini ja sain kavereita. Aloin myös käymään koulussa neljänä päivänä viikossa. Mulla oli aina joka torstai musiikkiryhmä ja torstai oli mulla aina vapaa.

Toukokuun alussa pääsin pois kuntoutumisyksiköstä. Oli haikea olo, mutta oli kumminkin kiva päästä takaisin kotiin. 

Koska viimeistään olisi pitänyt hakea apua?

Silloin, kun:
- Oli itsetuhoisia ajatuksia.
- Rupesi tulemaan paniikkikohtauksia useasti.
- Ahdistusta oli joka päivä ja aloin välttelemään esim. paikkoja. 
- Koenumerot laskivat huomattavasti.
- Poissaoloja rupesi olemaan huomattavasti enemmän mitä ennen. 
- Olin jatkuvasti surullinen.
- Minulla oli koko ajan paha olla.
- Asiat jotka kiinnosti ennen, niin ei kiinnostanut enään.
- Oli univaikeuksia. Nukuin liian vähän.
- Olin koko ajan väsynyt-

Hae sinä apua ajoissa! 

Kuka ensimmäisenä ohjasi minut hoitoon?

Kuraattori, jos hän ei olisi pakottanut minua menemään koulupsykologille niin minä en olisi luultavasti saanut apua ja en olisi tässä nyt kirjoittamassa tätä tekstiä. Suuri kiitos kuuluu kuraattorille.
  

Henkilöitä, jotka on auttanut minua parantumaan. 

- Terapeuttini NUPOLLA. NUPOLLA käyn vieläkin ja hänelle pystyn puhumaan mistä vain. 
- Päiväosastolla omahoitajani S. 
- Kuntoutumisyksikössä omahoitajani V. 
- Perhe (isä ja pikkuveli).
- Ystävät.

Lääkkeet ja terapia?

Lääkkeet on minulle auttanut ja vähitellen "olen puhjennut kukkaan". 
Kaikille lääkkeet eivät tepsi jostain syystä, mutta minulle lääkkeistä on ollut apua. Terapeutini ja minä tulemme hyvin juttuun ja olemme puhuneet henkilökohtaisista asioista ja minulle vaikeista asioista. 

Miten selvisin masennuksesta? 

- Sain ammattiapua.
- Lääkkeiden avulla.
- Puhumalla vaikeista asioista terapeuttini kanssa.
- Perheen ja ystävien tuella. 
- Positiivisella asenteella. 

Aluksi en ottanut apua vastaan, mutta sitten kun rupesin puhumaan kipeistä asioista huomasin että oloni helpottui. Aluksi kipeistä asioista puhuminen ahdisti paljon, mutta ajan mittaan se helpotti oloani. 

Neuvoni muille.   

- Hae apua ajoissa.
- Ota apu vastaan.
- Puhu pahasta olostasi aikuiselle, terapeutille tai jollekkin ammattihenkilölle.
- Jos sinua kiusataan kerro siitä jollekkin. 
- Ajattele positiivisesti.