Nuorisopsykiatrian päiväosasto?

Päiväosasto on 13-17-vuotiaille nuorille tarkoitettu hoitopaikka. Päiväosastolle pääsee lääkärin lähetteellä. Ennen hoidon aloittamista on mahdollisuus käydä tutustumassa päiväosastolle.

Psykologi, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti, hoitajia ja lääkäri kuuluvat päiväosaston henkilökuntaan.

Toimintaperiaatteet

Päiväosasto on avoinna arkisin kello 8.00-16.00 (perjantaisin kello 8.00-14.00). Nuoret tulevat osastolle aamuisin ja lähtevät illaksi, yöksi sekä viikonlopuiksi kotiin. Tarkempi viikko-ohjelma sovitaan yksilöllisesti. Päiväosastolla ei ole vierailuaikoja, koska nuoret viettävät osan päivästä kotona.

Kulkemiset päiväosastolle ja kotiin tapahtuu sovitulla tavalla. Joissakin tapauksissa kelalta on mahdollista saada tukea esim. taksimatkoihin.

Päiväosaston rinnalla yleensä pyritään siihen, että nuoren koulunkäynti voisi jatkua. Koulunkäyntiä voi jatkaa omassa koulussa tai sairaalakoulussa.

Päiväosastohoito perustuu erilaisiin toiminnallisiin ryhmiin, joihin nuoret osallistuvat mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan. Lääkärin tapaamiset ja omahoitajakeskustelut ovat osa hoitoa.

Yhteistyötä voidaan tehdä tarvittaessa myös fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin tai sisätautilääkärin kanssa.

Hoitomaksu on 8,10 euroa/ vuorokausi (alle 18-vuotiaalta maksu peritään enintään 7 vuorokaudelta kalenterivuoden aikana).

Arviointijakso

Päiväosastolle tullaan ensisijaisesti nuorisopsykiatrian muista yksiköistä lääkärin lähetteellä. Nuoren soveltuvuutta päiväosastotyyppiseen hoitoon arvioidaan aluksi kahden viikon arviointijaksolla.

Arviointijaksoon kuuluvat muun muassa päivittäiset omahoitajakeskustelut, 1-2 lääkärin tapaamista, osaston ryhmiin osallistuminen ja psykologin tapaaminen. Jakson päätteeksi on hoitokokous, minkä yhteydessä tehdään jatkohoitosuunnitelma.

Tutkimusjakso

Tutkimusjakson tarkoituksena on saada parempi käsitys nuoren tilanteesta, voimavaroista, ongelmista ja sitä kautta arvioida sopivaa jatkohoitopaikkaa.Tietoa kerätään verkostotyön avulla arjen toimissa läpi nuoren kehityshistorian. Peruslaboratoriokokeet otetaan ja tarvittaessa tehdään psykologin tutkimukset tutkimusjaksolla. Tutkimusjakso kestää 4-6 viikkoa.

Hoitojakso

Hoidon tavoitteet sovitaan yksilöllisesti. Hoitokokouksen yhteydessä tehdään hoitosuunnitelman tarkistus 4-6 viikon välein. Päiväosastohoitoon kuuluu tässä vaiheessa ryhmiin osallistuminen, omahoitajakeskustelut, sairaalakoulussa käyminen ja tarvittaessa lääkärin tapaamiset.

Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriöt ovat ajatus- ja kayttäytymismalleja, jotka aiheuttavat henkilölle haittaa. Niihin liittyy henkilökohtaista kärsimystä sekä ongelmia ihmissuihteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Persoonallisuushäiriöihin liittyvät piirteet ovat juurtuneita, että henkilö ei itse miellä niitä häiriöksi. Ne saattaa kuitenkin aiheuttaa ihmissuhderiitoja, ristiriitaa henkilön ja yhteiskunnan välille tai toistuvaa epätasapainoa henkilön odotusten ja kykyjen välille, mikä voi altistaa ahdistus- ja masennusoireille.

Raja persoonallisuushäiriön ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Monilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita.Persoonallisuushäiriössä tavat ja käytös ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, jäykempiä ja itsepäisempiä.

Persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen ryhmään:

A-klusteriin kuuluvat (F60.0) epäluuloinen- ja (F60.1) eristäytyvä persoonallisuushäiriö.

Epäluuloista persoonallisuutta ilmentävät epäluuloiset- ja ajoittain vainoharhaiset ajatustavat sekä pitkävihaisuus.Hoitoon kannattaa hakeutua silloin, jos persoonallisuushäiriö aiheuttaa hankaluutta pärjätä sosiaalisissa suhteissa esimerkiksi. työelämässä tai koulussa.

Eristäytyvälle persoonallisuudelle tyypillisiä on potilasta itseään häiritsemätönvetäytyminen ja kiinnostumattomuus ihmiskontakteista.Lääkityksestä voi olla hyötyä, jos oirekuvat ovat voimakkaita ja niiden takia arkielämässä pärjääminen on vaikeaa.

B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2)-, epävakaa (F60.3)-, huomionhakuinen (F60.4)- ja narsistinen persoonallisuushäiriö(F60.8).

Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan tai lähipiirin kanssa. Häiriöstä saattaa aiheutua kärsimystä lähipiirille ja ympäristölle, samoin kuin potilaalle. Potilas usein hakee apua ihmissuhderiidoista aiheutuvaan ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen.

Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on tyypillistä impulsiivisuus sekä piittaamattomuus laista ja moraalista, josta johtuen hän altistuu ristiriidoille lähipiirin ja yhteiskunnan kanssa.

Epävakaa persoonallisuuteen kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevaisuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ihmissuhdemyllerryksiä ja masennusoireita.

Huomionhakuinen persoonallisuus pyrkii hankkimaan erilaisin keinoin huomiota ja alistaa itsensä parisuhderistiriidoille, sekä huomion puuttuessa myös masennusoireille.

Narsistisessa persoonallisuudessa tavoittelun kohteena on arvostus ja sitä leimaa usein epärealistiset kuvitelmat omasta kyvyistä.

C-klusteriin kuuluvat vaativa (F60.5)-, estynyt (F60.6)- ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7)

Tämän ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat potilaalle ahdistus- ja masennusoireita, kaventavat elämänpiiriä ja saattavat johtaa alisuoriutumiseen elämässä.

Vaativa persoonallisuus lähestyy pakko-oireista häiriötä ja ilmenee muun muassa perfektionismina, pikkutarkkuutena ja itsepäisyytenä. 

Estynyt persoonallisuutta leimaa taipumus järjestää elämä siten, että sosiaalisilta kontakteilta ja henkilökohtaisista asioista puhumiselta vätyttäisiin.

Riippuvainen persoonallisuus tarvitsee korostetusti tukea pienissäkin ratkaisuissa ja on toisten hyväksynnän armoilla.

Hoidoista:

- Persoonallisuushäiriöille ominaisia, juurtuneita ajatus- ja toimintamalleja on vaikea muuttaa, mutta ne   voi oppia tuntemaan ja niiden kanssa voi oppia elämään.

- Mikäli oirehtimiseen liittyy vakavia masennus- tai ahdistusoireita saatetaan tarvita oireen mukaista lääkitystä.

-Joissakin tapauksissa, jos oirehtiminen on vakavasti itsetuhoista tai psykoottista, saatetaan lääkityksen ohella tarvita myös päiväosasto- tai sairaalaosastojaksoa.

Lähteet:

Mielenterveystalo.fi

Lisää tietoa verkossa:

Persoonallisuushäiriöt. terveyskirjasto
www.mielenterveysseura.fi




 

"Selvisin masennuksesta"

Ajattelin kertoa teille miten minä selvisin masennuksesta. Kerron vähän teille mitä minun elämässäni on tapahtunut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että masennuin. 

Nämä asiat vaikuttivat siihen, että masennuin: 

- Muutot paikasta toiseen. Muuttoja taitaa olla yhteensä viisi tai kuusi eri paikkakuntiin.
- Olen menettänyt paljon läheisiä ihmisiä liian varhain ja liian monia. 
- Koulukiusaaminen
- Vanhempien ero
- En puhunut kenellekkään  pahasta olostani. Pidin kaiken pahan olon sisälläni.
- Huonot välit äitiin pahenivat henkilökohtaisista syistä, joita en halua kertoa. 

Milloin ensimmäiset masennusoireet alkoivat?

Ensimmäiset masennus oireet alkoivat muistaakseni silloin, kun olin neljännellä tai viidennellä luokalla. En oikein muista tarkalleen. Muutimme vuonna 2008 pienelle paikkakunnalle ja aloitin siellä neljännen luokan. Pienellä paikkakunnalla minua koulukiusattiin. Jännitin ja pelkäsin mennä kouluun. 

Viidennellä luokalla minulla oli poissa oloja ja koenumerot laskivat. Minun vanhemmat myös erosivat tuolloin. Olimme veljen kanssa vuoroviikoin äidillä ja isällä. Se tuntui raskaalta. Aluksi äiti asui vähän matkan päässä isästä, sitten äiti muutti 30 kilometrin päähän ja käytiin äidillä joka toinen viikonloppu. Äidillä oli miesystäviä, joiden kanssa en tullut yhtään toimeen ja välit äidin kanssa olivat jo tuolloin  huonot. Vuonna 2010 äiti muutti pohjanmaalle nykyisen miehensä kanssa. Tämän miehen kanssa en tullut toimeen ja enkä tule vieläkään. Muistan, että sain ekan paniikkikohtauksen viidennellä luokalla.

Kuudennella luokalla minulla oli itsetuhoisia ajatuksia ja olin koko ajan tosi surullinen. Olin kyllästynyt koulukiusaamiseen ja tuntui etten enään jaksa. En kuitenkaan puhunut pahasta olostani kenellekkään. Jos joku kysyi minulta: "Mitä kuuluu?" Vastasin aina:" Ihan hyvää." Jotenkin noi vuodet on niin sumuisia, etten muista noista paljon mitään. 

Kiusaaminen jatkui seiska luokkaan asti. Seiska luokan päätyttyä vuonna 2012 muutimme Poriin. Minua ei varsinaisesti kiusattu enään kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla, mutta tunsin itseni yksinäiseksi. Olin aika ujo ja itseluottamus oli nollassa. Itseluottamus ei nykypäivänäkään ole ihan huipussaan, mutta on kyllä noussut aika paljon. tuolloin minulla oli paljon poissaoloja koulusta, mutta pääsin kumminkin aina luokalta. Paniikkikohtauksia oli aika paljon ja ahdisti myös melkein joka päivä.

Yhdeksännen luokan päätyttyä en päässyt sosiaali- ja terveysalalle, mutta pääsin logistiikkaalalle. Logistiikkaala ei ollut ihan minun juttuni ja kävin vain kaksi viikkoa ammattikoulua. Kahden viikon jälkeen jäin vain kotiin sänkyyn makailemaan. Opettaja yritti soittaa, mutta en vastannut ja jos vastasin, niin keksein aina "tekosyyn" miksi olin poissa koulusta. Kuraattori soitteli ja oli huolissaan minusta, kun en ollut koulussa. Lopulta menin kouluun ja pidimme kuraattorin ja opon kanssa keskustelun, että minne alalle voisin vaihtaa. Päädyin, sitten hotelli-, ravintola- ja cateringalalle. Jatkoin kumminkin samassa koulussa. Poissaoloja oli paljon ja kuraattori otti taas yhteyytä ja oli huolissaan minusta. Rupesin käymää kerran viikossa kuraattorilla juttelemassa ja olin jo tuolloin tosi masentunut ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. 

Milloin ja miten sain apua?

Vuonna 2015 kuraattori pakotti minut koulupsykologille ja minä menin. Ajattelin tuolloin, että kukaan ei voi minua auttaa. Kävin kumminkin kerran viikossa koulupsykologilla. Siitä ei ollut kyllä mitään apua, koska tuolloin en puhunut koulupsykologille pahasta olostani. Koulupsykologi laittoi koululääkärin kanssa lähetteen nuorten vastaanottoon ja aloin käymään nuortenvastaanotossa kesäkuussa kerran viikossa. Sain kumminkin kaikki suoritettua ensimmäisen vuoden aikana. Elokuussa minut lähetettiin NUPOLLE (nuorisopsykiatrian poliklinikalle). Tapasin ekaa kertaa minun terapeuttini. Tuo aika on niin sumuista etten muista yhtään mitään. Kävin kerran viikossa terapeutilla puhumassa ja huomasin, että puhuminen auttaa. 

Toinen vuosi ammattikoulussa alkoi. Pystyin käymään vain pari viikkoa koulussa, sitten tuli se etten enään jaksanut käydä koulussa. Olin niin masentunut. Makasin vain sängyssä ja mulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Koskaan en luojan kiitos ole yrittänyt itsemurhaa.

Syys-lokakuussa pääsin, sitten päiväosastolle. Siellä minulla oli omahoitaja ja samaan aikaa kävin NUPOLLA terapiassa. Päiväosastolla tutuistuin muutamaan ystävään. Aamuisin siellä oli aika tylsää, mutta iltapäivisin siellä oli ohjelmaa. 

Marraskuun lopussa pääsin sitten kuntoutumisyksikköön.  Kuntoutumisyksikössä minut otettiin hyvin vastaan. Sain hyviä ystäviä sieltä ja yksikön tyypeistä tuli minulle kuin toinen perhe. Kuntoutumisyksikkö on ihan huippu paikka. Siellä oli joka päivä jotakin ohjelmaa. Mulla oli siellä maailman paras omahoitaja, jonka kanssa synkkas hyvin. Mun oma hoitajan kanssa pystyin puhumaan mistä vain. 

 En muista ihan tarkkaan aloitettiinko minulla NUPOLLA vai päiväosastolla lääkitys. Sen muistan, että iltalääke mirtazapiini aloitettiin vasta kuntoutumisyksikössä. Aamulääke aloitettiin NUPOLLA tai päiväosastolla.

Vuonna 2016 tammikuussa aloitin uudestaan koulun. Kouluun minulla oli Porista noin 50 kilometriä. Aloitin koulun kevyesti. Olin vain 3 päivää viikossa koulussa. 

Vaihdoin helmikuun alussa koulua, jonne on matkaa 10 kilometriä. Koulun vaihto oli minun omahoitajani idea. Jatkoin kumminkin samalla alalla. Minulla oli huomattavasti lyhyempi koulumatka ja jaksoin paljon paremmin. Tutustuin uudessa koulussa heti ensimmäisenä päivänä luokkalaisiini ja sain kavereita. Aloin myös käymään koulussa neljänä päivänä viikossa. Mulla oli aina joka torstai musiikkiryhmä ja torstai oli mulla aina vapaa.

Toukokuun alussa pääsin pois kuntoutumisyksiköstä. Oli haikea olo, mutta oli kumminkin kiva päästä takaisin kotiin. 

Koska viimeistään olisi pitänyt hakea apua?

Silloin, kun:
- Oli itsetuhoisia ajatuksia.
- Rupesi tulemaan paniikkikohtauksia useasti.
- Ahdistusta oli joka päivä ja aloin välttelemään esim. paikkoja. 
- Koenumerot laskivat huomattavasti.
- Poissaoloja rupesi olemaan huomattavasti enemmän mitä ennen. 
- Olin jatkuvasti surullinen.
- Minulla oli koko ajan paha olla.
- Asiat jotka kiinnosti ennen, niin ei kiinnostanut enään.
- Oli univaikeuksia. Nukuin liian vähän.
- Olin koko ajan väsynyt-

Hae sinä apua ajoissa! 

Kuka ensimmäisenä ohjasi minut hoitoon?

Kuraattori, jos hän ei olisi pakottanut minua menemään koulupsykologille niin minä en olisi luultavasti saanut apua ja en olisi tässä nyt kirjoittamassa tätä tekstiä. Suuri kiitos kuuluu kuraattorille.
  

Henkilöitä, jotka on auttanut minua parantumaan. 

- Terapeuttini NUPOLLA. NUPOLLA käyn vieläkin ja hänelle pystyn puhumaan mistä vain. 
- Päiväosastolla omahoitajani S. 
- Kuntoutumisyksikössä omahoitajani V. 
- Perhe (isä ja pikkuveli).
- Ystävät.

Lääkkeet ja terapia?

Lääkkeet on minulle auttanut ja vähitellen "olen puhjennut kukkaan". 
Kaikille lääkkeet eivät tepsi jostain syystä, mutta minulle lääkkeistä on ollut apua. Terapeutini ja minä tulemme hyvin juttuun ja olemme puhuneet henkilökohtaisista asioista ja minulle vaikeista asioista. 

Miten selvisin masennuksesta? 

- Sain ammattiapua.
- Lääkkeiden avulla.
- Puhumalla vaikeista asioista terapeuttini kanssa.
- Perheen ja ystävien tuella. 
- Positiivisella asenteella. 

Aluksi en ottanut apua vastaan, mutta sitten kun rupesin puhumaan kipeistä asioista huomasin että oloni helpottui. Aluksi kipeistä asioista puhuminen ahdisti paljon, mutta ajan mittaan se helpotti oloani. 

Neuvoni muille.   

- Hae apua ajoissa.
- Ota apu vastaan.
- Puhu pahasta olostasi aikuiselle, terapeutille tai jollekkin ammattihenkilölle.
- Jos sinua kiusataan kerro siitä jollekkin. 
- Ajattele positiivisesti.  

 

Entinen kympin tyttö - minä ja sosiaalisten tilanteiden pelko

Sosiaalisten tilanteiden pelko aiheuttaa ihmisessä monia erilaisia fyysisiä sekä psyykkisiä oireita. Minulla nuo oireet olivat mm. eristäytyminen ihmisistä, puhumattomuus sekä suuri ahdistus ja häpeä. Fyysisiä oireita oli monia, mahdollisia oireita on listattu täällä.

Kyseinen sairaus on todella rajoittava. Lopuksi en käynyt enää koulua, en käynyt syömässä alakerrassa perheeni kanssa - kaupassa tai vaikka linja-autossa kulkeminen olivat mahdottomia. Tämä kaikki siksi, että pelkäsin, yliajattelin ja mietin kaiken mitä jos-tavalla.

Tosiaan, esimerkiksi lintsaamisesta tuli tuttua. Entisestä kympin tytöstä tuli valehteleva ja häpeävä, kävelevä ahdistuneisuus.

Miten ihmeessä jouduin tuohon pisteeseen, saatatte miettiä. Kaikki alkoi muutosta uudelle paikkakunnalle, ja minua alettiin melkein välittömästi kiusaamaan. Mukauduin kiusaajien mukaan, yritin muuttaa itseäni hyväksytyksi. Eikä yläasteen aloitus auttanut asiaa mitenkään, jouduin heti kiusaajien silmätikuksi. Kotonakaan ei mennyt hyvin, uusioperheessäni oli vaikeuksia ja isosiskopuoleni teki elämästäni suorasti sanoen helvettiä. Minulla ei ole juurikaan muistikuvia noista ajoista, mutta muistan olleeni erittäin tuskainen, itsetuhoinen ja masentunut.

Askel kohti parempaa elämää oli puolen vuoden jakso suljetulla osastolla. Sosiaalisten tilanteiden pelko alkoi hellittämään kuitenkin vasta kolmannen tai neljännen jakson paikkeilla. Mutta osastolla sain kavereita, opin elämään normaalissa vuorokausirytmissä ja sain lääkityksen sekä hoitokontakteja.

Kuitenkin vuosien kuluessa tuli testattua erilaisia lääkkeitä, sain hyvää hoitoa ja pinnistelin itseni välillä julkisille paikoille. Pystyin vähitellen käymään sairaalakoulussa peruskoulun loppuun, sain kavereitakin. Ja mitä tärkeintä, sain diagnoosin: sosiaalisten tilanteiden pelko. Se selitti minulle kärsimykseni. Kaikelle kokemalleni oli selitys.

Elämäni muuttui täysin päästessäni nuorisopsykiatrian kuntoutumisyksikköön. Koin olevani turvassa, arvokas ja välitetty. Lääkitys toimi, ja siedätin itseäni sosiaalisissa tilanteissa.

Nykyään sosiaalisten tilanteiden pelko ei rajoita minua millään tavalla. Se ei ole ollut diagnoosinani aikoihin. Pystyn asioimaan kaupassa ja linja-autossa, enkä häpeä itseäni sairaalla tavalla. Koen olevani elämäni voinnissa. Olkoon tämä parantumistarina!

Myrskyn silmässä - paniikkikohtauskokemus

Koko päivä oli paineita täynnä. Olin nukkunut huonosti, koska ilta-ahdistuksen takia nukahtaminen oli miltei mahdotonta.

Kurssilta toiselle, tunnilta seuraavaan. Olin niin väsynyt aikoinani, etten edes muista päivistä paljoa.

Kotona meni jotenkin, ahdistuen, koska äiti. Ja kaikki muu rasittava hössötys ja melu ja... rauhaa ei ikinä ole sitä kuin sitä kunnolla tarvitsee.

Sitten tuli taas perheriitaa, en muista mistä. Veljeni kiusoitteli ja syytteli minua, jälleen kerran, koska eihän sitä koko seitsemäntoista elinvuoteni aikaan ollut tapahtunut kuin ainoastaan useita kertoja viikossa.

Mulle tuli niin paha olo. Niin sanattoman iso paha olo. Iso paha susi ja syö leikkivät porsaat. Ahdistus tulee ja syö ilon ja toimintakyvyn. Se tulee kuin salama takapihalle, tummia pilviä näkyy kaukana, mutta pahimman ei odota osuvan itselleen.

Mieleeni tulvi kaikki mahdollinen paha ja syytös. Tajusin, etten voinut estää tilannetta, kalterihäkkiin minut oli sen kanssa lyöty ja sen kanssa oli vain selvittävä. Selviytyjä kun en kokonaisvaltaisesti ole, jotenkin ahdistuksen fyysinen tunne otti minusta yliotteen. En saanut henkeä. En saanut henkeä. En saanut henkeä. Hyperventilaatio. Ei kulje keuhkoihin. Kuolenko minä tähän, juolahti mieleeni. Kaikki energia meni kuitenkin hengitysyrityksiin. En pystynyt enää istumaan, ja rojahdin sänkyni viereen lattialle makaamaan, kaikkien tavaroiden päälle ahtaaseen koloon. En saanut itsestäni voimaa irti sänkyyn nousemiseen.

Mulle tuli takaumia näkyviin kuin powerpoint-dioja päällekäin ja ilman mitään tolkkua tai tilanneliitosta. Sitten ne takaumat alkoivat puhua. Mä muistan aina sen, kuinka mulle naurettiin ruokapöydässä koulussa, ja siitä alkoi mun sosiaalisten tilanteiden pelko. Mä muistan aina äitini raivokohtauksen yksittäisestä wilmamerkinnästä. Minä olen tehnyt pahaa ja minä olen väärä enkä enää koskaan tule voimaan hyvin. Kaikki on minun syytäni, mikään ei korjaudu. Muistin, että olen huohottanut minuutin, pari putkeen, ja hengityslihaksiani alkaa väsyttää niin paljon. Yritin huutaa äitiä apuun, tai veljeä, ihan ketä vaan, mutta en saanut kurkustani muuta kuin pihauksen, samalla fyysisesti raskaan hyperventiloinnin aina jatkuessa. Tuntui, että kohta lähtee taju eikä se välttämättä tule enää koskaan takaisin.

Tarrasin sängystä yhä vahvemmin kiinni, ja purin aluslakanaani ja yritin saada hengityksen kulkemaan nenän kautta rauhallisemmin. En kyennyt, purin vaan lakanan rikki. Jalat alkoivat pakottaa ja vipattaa, potkin kirjoja ja laatikoita sänkyni alla yhä syvemmälle. Ajattelin, että sängyn takana olisi jokin musta aukko, joka pahimmillaan imisi minutkin. En voinut päästää sängystä irti. Samalla minua ajatuksissa läiskittiin pipolla naamaan ja punainen Nokiani varastettiin juoksien. Jotenkin tapahtumista tuli yhteen nivoutunut tosipaha.

En tiedä kuinka kauan sitä kesti. Minä väsyin fyysisesti aivan järkyttävän paljon, tuntui että en jaksa enää hengittää, kohta tukehdun ja kuolen.

Jotenkin tyhjensin itseäni todella monta kertaa ja todella pitkään, ja sain loppujen lopuksi tasattua hengitystäni. Tuntui, että taju lähtisi, olin jossakin tajunnan rajamailla.

Kaikki tuntui niin tyhjältä ja pahalta. Myrsky kuitenkin hellitti otteensa minusta ja hiljalleen pahassa tyhjässä olossa palasin jotenkin normaaliin tilaan.

Tuntui niin kamalalta, ettei kamalammalta voisi. Teki mieli kuolla. Teki mieli tarttua rippilahjaksi saatuun kaiverrettuun puukkoon ja vetää ihania viiltoja. Niin en kuitenkaan tehnyt.

Minä selvisin. Tai ainakin jotain.

P.S. Olen ”Minä vain”, jouduin vain vaihtamaan tiliä. Instagramissakin taisin kyllä esitellä että M.

Psykoosi pintapuolisesti ja kohta päiväkirjasta.

Psykoosi on tila jossa ihmisen todellisuudentaju on ainakin osittain heikentynyt. Psykoottisessa tilassa aistiharhat ja menneisyyden kokemukset sekoittuu, jonka seurauksena tulee todellisuutta vääristävät harhaluulot ja harhauskomukset. Harhaluulot- ja uskomukset, ja todellisuutta vääristävät tulkinnat vaihtelee eri henkilöillä ja eri sairauden vaiheissa. Muita psykoottisia oireita on ajatusten ja puheen häiriöt, sekavuus ja hajanaisuus.

Psykoottiset oireet voidaan jakaa positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. Positiiviset oireet ovat normaaliin psyykkeeseen nähden ylimääräisiä oireita ja negatiiviset oireet ovat puutosoireita, eli esim. Tunteiden latistuminen on negatiivinen eli puutosoire.

Psykooseja on lyhyt- ja pitkäkestoisia. Pitkäkestoisista tunnetuin on skitsofrenia. Pitää muistaa että psykooseja esiintyy myös muiden psyykkisien sairauksien yhteydessä.

Lisää hyvää ja luotettavaa tietoa löytää mielenterveystalon psykoosi-oppaasta. 

"9.7.2016 Lauantaina

Kamala ahdistus päällä, mutta silti nauran itsekseni sille. Se on mulle vihainen kun jouduin avun piiriin takaisin, kun en enää pärjännyt sen kanssa. Se kävi liian uhkaavaksi. Nauran sille vaikka olen ahdistunut, juttelen sille vaikka se ei vastaa. Naureskelen sille silti, vaikka muut väittävät sitä harhaksi. Se sanoo minulle että nämä "oikeat ihmiset" ovat harhoja. Koska ne niin väittää. Sanon täällä osastolla hoitajille ja lääkärille että se on harha, vaikken ole siitäkään enää varma. En ole varma mistään, katsoin Facebookista että olen 19-vuotias. Siis mitä!? Mihin tää aika on kulunut luulin olevani 16! Vaikka tavallaan tiedän nämä asiat mutten usko niihin. Ja se väittää että olen 16.. Olenko kuitenkaan..?"

- Kopioitu Varjoketun päiväkirjasta, päivältä 9.7.2016

Psykologiaa ja mustetahratesti

Psykologia on tieteenala, jonka keskiössä on ihmisen käyttäytyminen, psyyke ja toiminta. Psykologiasta on ennen puhuttu nimellä sielutiede, kyseessä ei ollut kuitenkaan hengellinen oppimisjärjestelmä vaan kova tiede. 

Psykometriikka on psykologiatieteen osa-alue joka keskittyy psyykkisten ominaisuuksien ja toimintojen mittaamiseen ja tämän mittauksen tutkimiseen. Psykometriikkaa tarvitaan testien kehittämisessä, käyttämisessä ja arvioimisessa.

Sana psykologia rakentuu kreikan  sanoista psykhe ja logos, jotka yhdessä tarkoittavat oppia ihmisen sielusta ja käyttäytymisestä.

Ihmisen mielen ja psyyken mittaus on työlästä, siihen nähden verenpaineen mittaaminen on yksinkertaista.

Psyykkisten tapahtumien mittaaminen laittein tai aisten on mahdotonta. Sillä emme pysty esim. kuulemaan kuuloharhaisen mielen luomia ääniä, emme pysty siis tietämään millaisia ne ovat. Eli psyykkiset prosessit ovat mahdottomia mittaamisen kannalta.

Rorschachin mustetahratesti

Mustetahratesti on maailmanlaajuisesti kaikkein tunnetuin ja tutkituin persoonallisuustesti. Rorschachin mustetahratestin lyhenne on RO. 

Tahrojen teho perustuu siihen, että ihmiselle näytetään neutraali ja moniselitteinen ärsykekuva, hän heijastaa omaa persoonallisuuttaan siihen. Kuvan uskotaan herättävän tiedostamattomia ristiriitoja ja motiiveja, jotka kuuluvat hänen vastauksissaan.

ROn tarkoitus onkin tutkia ihmisen persoonallisuuden rakennetta ja tunnistaa emotionaalisia ongelmia sekä mielenterveyshäiriöitä. 

RO testissä testattavalle näytetään 10 mustetahraa, joista viisi on musta-harmaan sävyisiä, kaksi musta-punaista ja kolme kauniita pastellin sävyttämiä.  Testattavan tulee kertoa mitä kuva hänen mielestään esittää. 

Testattavan vastaukset kirjataan ylös ja testaaja antaa kuvataulun kerrallaan testattavalle katsottavaksi. 

Testi on erittäin monimutkainen sekä käyttää, että pisteyttää.

Niin sanottu Post-RO eli jälkihaastattelu sisältää annettujen vastausten tarkentamisen. Eli testattavalta kysytään mitkä piirteet saivat vastauksen mieleen ja millä kohdalla kuvassa vastaus sijaitsee.

RO ei ole luovuustesti, vaikka niin joskus kuvitellaan. 

Tietoa paniikkihäiriöstä!

Oireet ja tuntemukset kehittyvät äkillisesti ja saavuttavat huippunsa nopeasti, noin 10 minuutissa. Kohtaus kestää yleensä alle puoli tuntia, mutta joskus jopa tunteja.

Kohtauksen oireita ovat:
-sydämentykytys
-rintakivut
-hikoilu
-vapina
-hengenahdistus
-tukehtumisen ja kuristumisen tunne
-pahoinvointi
-vatsavaivat
-huimaus
-pyörtymisen tunne
-puutuminen
-kihelmöinti
-vilun väreet
-kuumat aallot

-Tunne siitä että sydän pysähtyy 

-hyperventilaatio (liikahengitys)

Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellinen tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen.

Paniikkikohtauksia voi ilmetä viikoittain tai harvemmin.

Paniikkihäiriön diagnoosi

Henkilö on huolissaan kohtausten toistumisesta tai kohtausten pelko on johtanut paniikkia aiheuttavien tilanteiden välttämiseen.  Jos paniikkikohtaukset vaikeuttaa jokapäiväistä elämää.

Esiintyminen

-Yleisempi naisilla kuin miehillä.
-Noin 1-3 prosenttia aikuisista kärsii paniikkihäiriöstä jossain elämänsä aikana.
-Voi alkaa nuorella aikuisiällä, mutta myös murrosiässä tai keski-iässä.

Kohtauksen pelko, niihin liittyvä häpeä ja sosiaalinen eristäytyminen lisäävät alttiutta masennukseen, pelkotiloihin, alkoholin ongelmakäyttöön, työkyvyttömyyteen ja itsetuhoisuuteen.


Tausta ja syy

Paniikkikohtausten syy ja tausta on monisyinen ja osin tuntematon.
Stressi lisää alttiutta paniikkikohtauksiin.

Muutokset elämässä esim. läheisen kuolema voivat laukasta paniikkikohtauksen. Traumaattiset kokemukset lisäävät myös alttiutta paniikkikohtauksiin.

Paniikkokohtauksia ilmenee oireina myös joissakin somaattisissa sairauksissa esim. kilpirauhasen liikatoiminnassa.

Itsehoito

Olennaista on estää paniikkikohtauksen aiheuttama sosiaalisten tilanteiden välttäminen.

Kahvi ja kofeiinipitoiset juomat sekä alkoholi ja päihteet lisäävät alttiutta saada paniikkikohtauksen.

Rentoutusharjoitukset ja säännöllinen liikunta voivat vähentää paniikkikohtauksia.

Hoito

Arkielämää haittaavien paniikkikohtausten ilmentyessä kannattaa kääntyä lähiviikkojen tai kuukausien kuluessa psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen.

Paniikkikohtaukset ovat vaarattomia. Usein paniikkihäiriö edellyttää lääkehoitoa tai psykoterapiaa.

Lääkkeinä käytetään serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä tai betsodiatsepiineja.

Lähteet:
Www.terveyskirjasto.fi

Lisää tietoa aiheesta:

Www.mielenterveystalo.fi
Www.mielenterveysseura.fi

Tietoa sosiaalisten tilanteiden pelosta!

Sosiaalisten tilanteiden pelko!

Sosiaalisten tilanteiden pelko on psykiatrinen häiriö, jossa potilas ahdistuu ollessaan muiden huomion kohteena. Ahdistus ilmenee ryhmätilanteissa, syötäessä julkisesti tai osallistuttaessa juhliin tai kokouksiin.
Potilas pelkää, että hänen käytöksensä olisi hänelle itselleen noloa tai nöyryyttävää. Pelon takia potilas pyrkii välttämään huomion kohteeksi joutumista ja sosiaalisia tilanteita.

Sosiaalisten tilanteiden aiheuttama ahdistus ilmenee ruumiillisina oireina esim. punastumisena, hikoiluna, vapinana ja vitsaamisen/ulostamisen tarpeena.

Sosiaalisten tilanteiden pelko erotetaan ujoudesta oireiden voimakkuuden perusteella.
Esim. Ujo ihminen kokee olonsa epämukavaksi. Hänen kätensä voivat vapista ja hän saattaa punastua keskustellessaan.
Sen sijaan sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ihminen ahdistuu voimakkaasti edeltävinä päivinä ajatellessaankin tulevia sukujuhlia. Hän saattaa jättää menemättä tekosyyn takia sukujuhliin. Jos hän uskaltaa mennä juhliin, niin hän kokee olonsa ahdistuneeksi ja epämukavaksi. Hän kärsii ahdistukseen liittyvistä ruumiillisista oireista koko tilaisuuden ajan.

Sosiaallisten tilanteiden pelosta sairautena puhutaan silloin, kun sosiaallinen ahdistuneisuus tuottaa kärsimystä ja, kun se rajoittaa elämää. Esim. sosiaalista tai ammatillista toimintaa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko voidaan jakaa 2 alatyyppiin, yleistyneeseen ja rajoittuneeseen muotoon.

Yleistyneessä muodossa henkilö pelkää ja välttää sosiaalisia kontakteja.

Rajoittuneessa muodossa pelot kohdistuvat tiettyyn tilanteeseen esim. julkiseen esiintymiseen.

Kuinka yleinen sosiaalisten tilanteiden pelko on?

-On yksi tavallisimmista ahdistuneisuushäiriöistä.
-Esiintyvyys on n. 3-5 prosenttia ja sitä sairastaa yksi kymmenestä jossain vaiheessa elämäänsä.
-Oireet ilmaantuvat vähitellen lapsuuden aikana.
-Keski-ikä sairauden alkaessa on n.15 vuotta.
-Naisilla yleisempi kuin miehillä.

Vain murto-osa sairaudesta kärsivistä hakeutuu hoitoon. Hoitoon hakeutumista vaikeuttaa tutkimus- ja hoitotilanteeseen kohdistuva pelko.

Lieväoireiden nuoruudessa alkava sosiaalisten tilanteiden pelko saattaa parantua ilman hoitoakin. Valitettavasti vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko kuitenkin useimmiten kroonistuu.
Vain noin neljäsosa henkilöistä toipuu ilman hoitoa oireettomiksi.

Mikä aiheuttaa sosiaalisten tilanteiden pelon?

Sosiaalisten tilanteiden pelko syntyy altistavien perinnöllisten tekijöiden ja haitallisten sosiaalisten kokemusten vuorovaikutuksessa. Esim.koulukiusatuksi tuleminen ja vanhempien jatkuva riitely altistaa sosiaalisten tilanteiden pelolle.

Miksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa kannattaa hoitaa?

-Sosiaalisten tilanteiden pelko estää usein hakeutumasta koulutukseen tai ammattiin.
-Saattaa vaikeuttaa seurustelun aloittamista.
-Monille kehittyy jokin toinen merkittävä psykiatrinen häiriö.
Esim. alkoholiriippuvuus, erilaiset masennustilat ja julkisten paikkojen pelko.

Miten sosiaalisten tilanteiden pelkoa hoidetaan?

Sosiaalisten tilanteiden pelkoa hoidetaan psykoterapian ja lääkityksen avulla.

Psykoterapia

Jotkut suhtautuvat psykoterapiaan kielteisesti, koska itsensä nolaamisen pelko kohdistuu itse terapiatilanteeseen. Tällöin psykoterapian mahdollisuutta kannattaa miettiä uudelleen oireiden ensin lievityttyä lääkityksellä.

Kognitiivis-behvioraalisessa terapiassa pyritään yhdessä potilaan kanssa tunnistamaan ja vähitellen muuttamaan sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä epätarkoituksen mukaisia ajatustottumuksia.
Esim. ennustaminen: "En kuitenkaan keksi mitään sanottavaa."
Kaikki tai ei mitään-ajattelu: "En koskaan osaa sanoa oikeita asioita."
Omaan itseen liittyvien kontrolliajatusten vähentyessä potilas oppii sietämään paremmin jännitystä ja epävarmuutta.

Ahdistuksen lievittämisessä käytetään myös erilaisia rentoutusharjoituksia.
Sosiaalisten tilanteiden pelon kognitiivis-behavioraalista terapiaa voidaan toteuttaa myös ryhmäterapiana. Ryhmässä voidaan rooliharjoitusten avulla harjoitella erilaisia sosiaalisia tilanteita.
Terapian pituus vaihtelee yksilöllisesti, mutta yleensä sen kesto on useita kuukausia.

Psykodynaamista lyhytterapiaa ja pitkäkestoista psykodynaamista terapiaa voidaan käyttää myös sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa.

Lasten ja nuorten sosiaalista itseluottamusta voidaan tukea luovilla terapioilla esim. musiikki-, kuvataide- ja ratsastusterapialla.

Suomessa psykoterapeuttisten hoitojen saatavuus vaihtelee aluettain. Eniten terapeutteja on pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa.

Lääkehoito

Arviolta kolme neljäsosaa potilaista hyötyy lääkityksestä. Käytetyin lääkeryhmä sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa on selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet). SSRI-lääkkeitä käytetään myös muiden ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen hoitoon.

Sopiva lääkitys valitaan yksilöllisesti. Lääkkeen valinnassa otetaan huomioon muut psykiatriset häiriöt ja ruumiilliset sairaudet. Lääkehoito edellyttää pitkäjänteisyyttä. Lääkkeen vaikutus tulee viikkojen tai kuukausien kuluessa. Suurimmalla osalla oireet lievittyvät 4 kuukauden kuluessa lääkityksen aloittamisesta. Osalla potilaista lääkevaste tulee esille vasta vuoden kuluessa.

Milloin hoitoon?

Hoitoon täytyy hakeutua silloin, kun ahdistus rajoittaa elämääsi.
Esim. jäät kotiin sen takia, koska ahdistaa mennä ulos, kauppaan tai kaupungille.

Lisätietoja:

Www.selviydyn.fi
Www.masennusinfo.fi
Www.lundbeck.com

Olemme Bloglovinissa!

Lukijoiden pyynnöstä tätä blogia voi nyt seurata kätevästi myös Bloglovin-palvelun kautta. Klikkaa tästä blogimme Blogviniin!

Tietoa pakko-oireista

Pakko-oireita on pakkoajatukset (obsessiot) ja pakkotoiminnot (kompulsiot). Pakko-oireisesta häiriöstä ei olla varmoja että onko se myös neurologinen sairaus vai pelkästään psykiatrinen sairaus

Pakkoajatukset (obsessiot)

Pakkoajatuksilla tarkoitetaan toistuvasti mieleen tunkeutuvia ajatuksia. Pakkoajatuksiin yleensä kuuluu,

Kontaminaatiopelot eli pelko tautien tarttuminen kättelyssä tai esineisiin koskemalla.

1. Pakonomainen epäily esim. Liikenteessä autoa ajaessaan siitä että onko satuttanut jotain ihmistä huomaamattaan.

2. Somaattiset pakkoajatukset eli jatkuva epäily jostain somaattisesta sairaudesta.

3. Pakonomainen symmetrian tarve eli esineiden pitää olla symmetrisesti.

4. Seksuaaliset ja aggressiiviset pakkoajatukset ovat voimakkaita, joille on ominaista vastustamaton halu esim. Lyödä toista ihmistä. Tai ajatuksiin tunkevat rivot ajatukset.

Pakkoajatuksista kärsivät yrittävät eri tavoin torjua näitä ajatuksia. Jotkut kieltää ne, yrittää neutralisoida niitä muilla ajatuksilla, olla välittämättä niistä tai pakkotoiminnoilla.

Pakkotoiminnot (kompulsiot) 

Pakkotoiminnot ovat yleensä seuraus pakkoajatuksien aiheuttamaan ahdistukseen. Pakkotoiminnot ovat luonteeltaan toistuvaa käytöstä. Pakkotoimintoja on esim. Käsien pesu, jatkuva tarkastelu..

Esiintyvyys

Noin 2-3% väestöstä kärsii pakko oireisesta häiriöstä. Lievät ohimenevät pakko-oireet ovat huomattavasti yleisempiä.

Milloin kannattaa hakea apua?

Psykiatrin ja/tai psykologin puoleen kannattaa kääntyä lähi viikkojen aikana, sillä kognitiivisesta psykoterapiasta on yleensä hyötyä.

Lääkehoitoa voidaan harkita, vaikka mikään lääke ei kokonaan poista pakko-oireita, mutta ne saattavat helpottaa niistä johtuvaa ahdistusta.

Erittäin vaikeissa tapauksissa voidaan käyttää aivojen stereotaktista leikkausta.

Kolme askelta kohti parantumista

1. Uuden elämän opetteleminen

Itse olen tavallaan kasvanut mielenterveysongelmien kanssa. Toipuakseen kyseisestä koitoksesta täytyy opetella elämään uudelleen. Viiltelitkö? Siitä täytyy opetella eroon. Ongelmalliset ruokatottumukset? Niistäkin täytyy opetella eroon. Kaikki problematiikat täytyy sivuuttaa, ja opetella elämään uudelleen. Tosin, helpommin sanottu kuin tehty.

2. Stressaavien asioiden tunnistaminen

Oli stressaava asia sitten koulukiusaaminen, perheen painostus tai harhat, ne voisi listata paperille ja miettiä, mitä asialle voisi tehdä. Asioiden muuttamiseen tosin todennäköisesti tarvitset apua hoitavalta taholta.

3. Ota apu vastaan

Hanki apua. Ja ota apu vastaan! Ongelmasi ovat aitoja ja ansaitset apua. Olet arvokas. Apua voit hakea koulun terkkarilta, päivystyksestä tai vaikkapa psykologilta. Älä luovuta.

Runo syömishäiriöstä

olipa kerran ihminen

niin puhdas ja viaton

vapaa kaikista suruista

onnellinen

niinpä kerran ihminen

niin altis ja utelias

törmäsi hän mörköön

vieraaseen

ihmiselle kuherteli mörkö

kiinnostavan outo

tule matkalle mukanani

satumaailmaan

sillä maailmassa on keijuja

kauniita ja lumoavia

haluatko sinäkin olla

keiju suloinen

niin ihminen lähti mukaansa

satumaailmaan

eikä sieltä koskaan 

palannutkaan

sillä mörkö oli paha

ihmisen otti vangikseen

syötti syntejä pahoja

ihmisraunioon

olipa kerran ihminen

kerran niin puhdas ja viaton

kadonnut mörön maailmaan

kuolevainen

Mitä tehdä kun ei huvita parantua?

Joskus parantuminen tuntuu kaukaiselta haaveelta. Niinä hetkinä tekee mieli vain luovuttaa. On tärkeää muistaa, että kaikki tuntevat noita samoja tunteita. Anna itsellesi lupa tuntea niin kuin tunnet, mutta älä anna itsesi luovuttaa.

1. Tee lista.
Listaa mitä hyvää parantuminen tuo tullessaan. Listaa myös asiat mitä pahaa tapahtuu, jos et parannu. Ole rehellinen itsellesi tässä kohtaa. Älä kirjoita mitä kaikkea mukahyvää sairastaminen tuo.

2. Katso tsemppaavia kuvia.
Ehkä vähän teennäinen ohje, mutta katsele tsemppikuvia esim. Tumblrista tai Googlesta. Etsi kuvia vaikka hakusanalla "recovery quote". HUOM! Älä katso pahaa oloa laukaisevia kuvia.

3. Kirjoita tuntemuksiasi ylös.
Kirjoita ylös ja mieti, miksi sinusta tuntuu nyt juuri siltä kuin tuntuu. Jos löydät syyn tunteillesi, voit ehkä muuttaa sitä. Lisäksi vanhoja kirjoituksia on hauska lukea myöhemmin.

4. Haaveile!
Älä mieti, kuinka rankkaa parantuminen on vaan mieti, kuinka hauskaa sinulla tulee olemaan parannuttuasi ja mitä kaikkea tulet tekemään. Haaveile hullujakin unelmia. Ne ovat saavutettavissa, kun parannut.

Kolme neuvoa kiusatulta kiusatulle

KERRO JOLLEKULLE. ÄLÄ JÄÄ YKSIN.

Älä vatvo asioita pääsi sisässä. Kiusatuksi joutuminen ei ole häpeä eikä sinun vikasi. Jos sinua kiusataan koulussasi, suosittelen kertomaan opettajalle, vanhemmille tai vaikka terveydenhoitajalle, sellaiselle ihmiselle, jolle pystyt helpoiten avautumaan. Se ei ole helppoa, minä jos kuka sen tiedän, mutta mitä varhaisemmassa vaiheessa pystyt kertomaan ja kiusaamiseen voidaan puuttua, sitä suuremmalta taakalta sinä ja etenkin mielesi säästyy.

Minä en kertonut. Jos olisin kertonut ajoissa, en todennäköisesti nyt joutuisi olemaan kolmen lääkkeen koukussa ja terapiassa (minulla tosin vaikutti tähän muitakin asioita) eikä arkeani rajoittaisi koulukiusaamisesta syntynsä saanut sosiaalinen ahdistus.

Kavereillekin puhuminen helpottaa, jos et uskalla koulussa tai vanhemmillesi kertoa. Ystävyydestä ja hyvistä ihmissuhteista saa voimaa kuoppapaikkojen kohtaamiseen. Vietä aikaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin itse olet. Jos et löydä sellaista omasta koulustasi tai lähiympäristöstäsi, netti on yhä helpompi tapa tutustua ihmisiin ja kommunikoida. Netissä ihmisiä on paljon enemmän, joten saatat helposti löytää omanlaista ja ehkä jopa samoista ongelmista kärsivää porukkaa. Itse en olisi välttämättä jaksanut ilman nettikavereitani.  Oikeita ihmiskontakteja ne ovat siinä missä muutkin.

PIDÄ OMA LIPPUSI KORKEALLA.

Muista, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Ole oma itsesi ylpeydellä. Itse mukauduin kiusaajien mielien mukaiseksi ja se tuotti ahdistusta ja masennusta.  Se, että joku tukee sinua ja on ystäväsi, auttaa tässä. Mutta vaikka olisit yksin, voit pitää arvokkuutesi ja itsetuntosi. Tiedän senkin, että se on ihan helvetin todella vaikeaa, mutta tuntuu, että päästin omasta itsetunnostani liian kevyesti irti. Tuulen mukana lentänyttä asiaa ei helpolla löydä ja sen uudelleen kokoaminen on hankalaa.

Tässä auttaa paljon se, että sinulla on ihmisiä, joista saat voimaa. Etsi sellaisia. Voimaa saat vanhemmilta, sukulaisilta ja sisaruksiltakin.  

Oletko tunteidesi ja ongelmiesi kanssa kuitenkin yksin? Meidän sähköpostilaatikkomme (tuomitutmielet@gmail.com) on avoinna. Kirjoita mikä mieltä painaa. Meillä on kokemusta näistä ongelmista ja pyrimme auttamaan.

Älä häpeä. Ota itseäsi niskasta kiinni. Sinä olet hyvä ja arvokas, vaikka muut sanoisivat mitä. Niin sanoo näyttöni reunassa oleva muistilappukin tätä kirjoittaessani.

Sinä olet hyvä ja arvokas, vaikka muut sanoisivat mitä. 

- M. 

PS. Tekeillä on pidempi kertomus mun kiusaamiskokemuksista ja sen aiheuttamista mielenhäiriöistä, tällä hetkellä "työnimellä" Salainen maailma. Sitäpä mielenterveysongelmat jossain määrin onkin, sekää hyvässä että pahassa.  

Minun varomerkit

Tässä tekstissä kerron minun varomerkeistä.

Teimme tämän minun omahoitajani kanssa ennen kun lähdin kuntoutumisyksiköstä. Minulla on diagnoosina keskivaikea masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. Olen kärsinyt myös paniikkikohtauksista.

1. Univaikeudet

Vakava:
- Yöunen pituus 2-5 tuntia.
- Yöuni on katkonaista.
- Heräilyä ja valvomista yön aikana runsaasti.
- Nukahtaminen on vaikeaa sekä kestää useita tunteja.

Kohtalainen:
- Yöunien pituus on n. 5 tuntia.
- Yöheräilyä on paljon ja uudelleen nukahtaminen on vaikeaa.

Lievä
- Yöunien pituus vähentynyt normaalista. (Normaali +8h)
- Heräilyä on monta kertaa yössä.
- Nukahtaminen on pidentynyt.  Nukahtaminen kestää esim. 1-2 tuntia.

2. Väsymys

Vakava:
- Olen sängyssä suurimman osan päivästä, en saa tehtyä juuri mitään.
- Koko ajan voimaton ja uupunut olo, väsymys ei häviä.
- Kaikki asiat, jotka pitäisi tehdä tuntuvat ylivoimaiselta.
- En pysty käymään koulussa.

Kohtalainen:
- Koulun ulkopuoliset tehtävät, esim.  Kavereiden tapaaminen, kaupungilla  liikkuminen on jäänyt pois.
- Väsyttää ja uuvuttaa.
- Koulusta poissaoloja toistuvasti (väh.  1×vko). Syynä esim. päänsärkyä, pahaa  oloa tai mahakipua.

Lievä:
- Yöunet eivät virkistä.
- Koko päivän on väsynyt olotila.
- Koulunkäynti tuntuu raskaalta jokaisena päivänä.

3. Mielialan lasku/ masentunut mieliala

Vakava:
- Mikään ei kiinnosta (ei mitkään lempiasiatkaan).
- Toivo on mennyt tulevaisuuden suhteen.
- Minulla on itsetuhoisia ajatuksia.
- Mielialani on synkkä.

Kohtalainen:
- Olen päivittäin surullinen ja minulla on paha olla.
- Ahdistusta ja paniikkioireilua on päivittäin.

Lievä:
- Toimeliaisuuteni on vähentynyt, koska en jaksa.
- Minulla on huonommuuden tunteita esim. "En onnistu koskaan." tai "Olen huono."
- Olen päivästä toiseen vakava, suurimman osan aikaa.
- En ole enää iloinen ja vitsikkyyteni on vähentynyt.

Nämä varomerkit sopivat kaikille, jotka sairastavat masennusta, paniikkihäiriötä tai kärsivät ahdistuksesta. Hoitoon pitäisi hakeutua viimeistään silloin, kun oireet ovat kohtalaisia.

Katsaus psykiatriaan

Psykiatria on lääketieteen erikoisala, jonka tehtävänä on tutkia ja hoitaa erilaisia mielenterveyshäiriöitä. Psyykkiset häiriöt eivät ole samanlaisia kuin monet ruumiilliset kudosvaurioita aiheuttavat sairaudet.
Mielenterveyshäiriö-nimikkeen alle mahtuu paljon erilaisia häiriöitä. Se onkin yleisesti kaikkia psykiatrisia häiriöitä tarkoittava nimike.
Psykiatria voidaan luokitella myös opiksi mielenterveyshäiriöistä,
psykopatologia tarkoittaa oireita ja niiden ilmaisemista.
Kun etiologiasta puhutaan siinä on kyseessä häiriöiden syyt.
Patogeesi tarkoittaa häiriöiden kehitystä.
Ja kun puhutaan preventiosta se tarkoittaa hoitoa eli terapiaa.

Psykiatrian potilas
Nykyään psykiatrian potilas on omista asioista vastuussa oleva ja yhteistyötä hoitohenkilökunnan kanssa tekevä kumppani, eikä alistettu hoitoa tarvitseva kohde, niin kuin ennen oli.

Psykiatrian kehitys

Kansainvälinen psykiatria
Psykiatria on vanha käsite, oikeastaan yhtä vanha kuin ihmisen poikkeavan käytöksen historia. Nykyaikainen psykiatria sai alkunsa vasta valistuksen aikaan 1700-luvun loppupuolella.  Pariisissa Philip Pinel edisti merkittävästi psykiatriapotilaiden hoitoa humaanisella tavalla.

Psykiatria suomessa
Suomessa psykiatrian kehitys on seurannut viiveellä kansainvälistä kehitystä. Psykiatriapotilaat olivat keskiajalla ja myöhemminkin, pääosin suvun ja perheen vastuulla. Suomen ensimmäinen psykiatrinen sairaala, Seilin sairaala, aloitti toimintansa vuonna 1755.
lähde Duodecim Psykiatria

Psykiatrian erikoisalat

Psykiatrian erikoisaloihin kuuluu psykosomatiikka, lastenpsykiatria, nuorisopsykiatria, vanhuspsykiatria ja oikeuspsykiatria.

Mitä on psykosomatiikka?
Somaattisten sairauksien ja mielenterveyden yhteyksiä tutkivaa lääketieteen osa-aluetta kutsutaan psykosomatiikaksi. Käsitteillä psykosomaattinen lääketiede, psykosomaattinen häiriö tai sairauksilla on useita eri käsitteitä.

Mitä on lastenpsykiatria?
Lastenpsykiatria on lääketieteen erikoisala, joka keskittyy lasten mielenterveyshäiriöihin, hoitoon ja ehkäisyyn. Aikuispsykiatriaan verrattuna lastenpsykiatriassa korostuu lapsuusiän voimakas fyysinen ja psyykkinen kehitys.

Mitä on nuorisopsykiatria?
Nuorisopsykiatrian tarkoituksena on tuottaa tehokkaalla ja laadukkaalla tavalla nuorien (13-17-v.) potilaiden parhaaksi erikoissairaanhoidon palveluja.

Mitä on vanhuspsykiatria?
Vanhusten psyykkiset häiriöt ovat aika yleisiä. Vanhusten psykiatrisen hoidon keskeisimpiä on nopea hoidon aloitus ja oireiden syyn löytäminen (etiologinen selvittely). Iäkkään potilaan psykiatristen oireiden asianmukaiseen tutkimukseen kuuluu myös somaattisen tilan selvittäminen ja elämäntilanteen arviointi.

Mitä on oikeuspsykiatria?
Oikeuspsykiatrian tehtävänä on tutkia, miten mielenterveyshäiriöt vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen, minkälaisia ongelmia erilaiset psyykkiset häiriöt aiheuttavat lain soveltamisessa sekä miten rikollista ja erityisesti väkivaltaista käyttäytymistä voidaan ehkäistä ja hoitaa.

Ammattien väliset erot

• Psykiatri on erikoislääkärikoulutuksen käynyt lääkäri, jonka tehtävänä on arvioida potilaan tilanne ja mahdollisesti asettaa diagnoosi. Psykiatrin tehtäviin kuuluu myös arvioida lääkehoidon tarvetta. Jos lääkehoidolle nähdään tarvetta, psykiatrin tehtävä on etsiä potilaalle mahdollisesti sopiva lääke. 
• Psykologi on ihmisen käyttäytymisen, tunne-elämän ja ajattelun asiantuntija. Psykologit tekevät yleensä psykiatrin määräämät testit, jotta psykiatri voisi saada selville potilaan kaikki oireet ja asettaa näin oikean diagnoosin. Oikeuden toimia laillisena psykologina myöntää Valvira.
• Psykoterapeutti on psykoterapiahoitoa antava henkilö. Psykoterapeutiksi pääsevät riittävän kokemus- ja koulutustaustan omaavat henkilöt, esim. psykiatri, psykologi, sosionomi, sairaanhoitaja jne. Myös osteopaatti ja teologi voivat päästä psykoterapeutiksi.

Dissosiaatio

Tämä on vain pintaraapaisu dissosiaatiohäiriöihin. En syvenny yhteenkään häiriöön tarkemmin, enkä kirjoita dissosiaation synnystä taikka hoidosta tarkasti.

Itselläni on tällä hetkellä diagnoosina määrittämätön dissosiatiivinen häiriö, F44.9 (jälleen heinäkuussa nähdään, tuleeko muutosta). En ole asiantuntija enkä sellaisena esiinny. Minulla ei ole lääketieteen eikä psykologian koulutusta.

***

"Dissosiaatio on prosessi, jossa normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt" (http://traumajadissosiaatio.fi/dissosiaatio-pahkinankuoressa/). On huomionarvoista, että kaikki dissosiaatio ei ole "sairasta", vaan osa on normaalia ja tervettä. Dissosiaatio voi olla myös defenssimekanismi – siis keino, jonka avulla ihminen ylläpitää psyykkistä tasapainoaan.

Defenssimekanismina dissosiaatio voi näyttäytyä esimerkiksi psyykkisesti vaativassa tilanteessa, kuten auto-onnettomuuden yhteydessä. Sen lisäksi dissosiaatioksi luetaan mielikuvitusystävät ja kahden asian yhtäaikainen tekeminen. Nämä eivät ole dissosiaatiohäiriötä vaan ns. normaalia dissosiaatiota.

Normaalin rajat dissosiaatio ylittää, kun dissosiaatio alkaa olla käytössä liiaksi ja kun se alkaa häiritä henkilön normaalia elämää.

"Sairas" dissosiaatio nähdään trauman seurauksena. Kun lapsuudessa traumatisoidutaan, psyyke ei pysty käsittelemään vaikeita asioita, vaan eri puolet psyykestä eriytyvät. On normaalia toimia tunteettomasti vaikeassa tilanteessa; on epänormaalia, jos tunteet ja persoonallisuuden ydin "irtautuvat" toisistaan.

Dissosiaatiohäiriöitä on eri tyyppisiä ja eri vaikeusasteisia.

Dissosiatiivinen amnesia (muistinmenetys) tarkoittaa, että henkilöllä ei ole muistikuvia tai muistikuvat ovat hataria tärkeistä, usein traumaattisista, kokemuksista. Vaikeimmillaan häiriö voi tarkoittaa, että henkilö ei muista menneisyydestään mitään.

Dissosiatiivinen fugue (pakkovaellus) on tila, jossa henkilö unohtaa oman identiteettinsä, omaksuu uuden ja poistuu tutuista ympyröistä. Taustalla on yleensä traumaattinen tapahtuma.

Depersonalisaatiohäiriössä ihmisen käsitys oman itsen ja ympäristön olemassaolosta heikkenee. Keho saattaa tuntua katoavalta tai epätodelliselta. Kuitenkaan todellisuudentaju ei katoa – kyseessä ei siis ole psykoosi.

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (DID) on vaikein dissosiaatiohäiriöistä. DID:ssä persoonallisuuden eri osat ovat siinä määrin eriytyneet, että ne vaikuttavat olevan erillisiä persoonia.

Tarkemmin määrittelemättömiin dissosiaatiohäiriöihin luetaan joukko häiriöitä, joiden pohja on dissosiaatiossa, mutta jotka eivät täsmää muihin häiriöihin, kuten transsihäiriö ja Ganserin oireyhtymä. Minun dissosiaatiohäiriöni kuuluu tähän joukkoon, mutta luultavasti siksi, että se on "sekamuotoista", toisin sanoen, siinä on piirteitä esimerkiksi amnesiasta, depersonalisaatiosta ja DID:stä.

***

Miten dissosiaatiohäiriötä hoidetaan?

Olen psykiatristen sairaanhoitajien pyynnöstä ollut tonkimatta dissosiaatiohäiriöiden hoitoa sen tarkemmin – he pelkäävät, että uudelleentraumatisoisin itseni tonkimalla vanhoja traumoja.

Mutta tärkeimpänä on terapia. Terapia, jossa traumat käydään läpi; terapia, jossa dissosiatiivisten osien integraatiota pidetään tavoitteena.

Myös lääkitys on tärkeää, mikäli liitännäisoireena on masennusta tai ahdistuneisuutta. Näihin kumpaankin on omanlaisensa lääkkeet. Lisää masennuksesta on edellisessä bloggauksessa.

***

Lähteenä käytetty sivustoja http://traumajadissosiaatio.fi/ ja http://dissociation.fi/. Dissosiaatiohäiriöistä, erityisesti niistä vaikeammista, on juuri julkaistu kirja Viisi naista, sata elämää.

Itsetuhoisuus on muutakin kuin viiltelyä

Tässä kerron omia kokemuksiani itsetuhoisuudesta eli tietynlaisesta ongelmakäyttäytymisestä.

Ensinnäkin mitä on itsetuhoisuus?

Itsetuhoinen käytös on kaikkea itseä vähänkin vahingoittavaa. Viiltely on näistä tunnetuin. Kuitenkin raapiminen, lyöminen, pureminen, jne. ovat itsetuhoista käyttäytymistä. Jotkut luokittelevat syömishäiriötkin itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi. Syömishäiriöistä ehkä myöhemmin.

Mistä kaikki alkoi?

Ensimmäisen kerran vahingoitin itseäni ennen ensimmäistä osastojaksoani. Olin kuullut viiltelystä ja halusin kokeilla. En saanut aikaan kuin yhden pienen haavan, joka pian parani. Tästä ei jäänyt jälkeäkään. Sen jälkeen olin vahingoittamatta itseäni parisen vuotta.

Mikä johti itsetuhoisuuteen?

Itseni kohdalla olin niin masentunut ja syömishäiriökin oli puhjennut ensimmäisen osastojakson jälkeen, että itsetuhoisuus nosti päätään uudelleen. Viiltelin säännöllisesti, jos olin mielestäni syönyt liikaa tai painoni oli noussut. Lopulta päädyin uudelleen osastolle.

Itsetuhoisuus osastolla

Salakuljetin useasti teriä osastolle. Jos minulla ei ollut terää, raavin itseäni tai hakkasin päätä seinään. Osastolla tehdyistä vammoista minulla on elinikäiset jäljet.

Mikä minulla auttoi?

Omalla kohdallani itseni vahingoittaminen sai käänteen parempaan, kun teimme rakkaitten osaston omahoitajien kanssa viiltelykieltosopimuksen. Alamäkiä on ollut osaston jälkeen ja kolmas osastojakso johtui viiltelystä, mutta olen nyt positiivinen ja motivoitunut lopettamaan itseni vahingoittamisen. Vaikka arvet kulkevat minulla lopun elämää, en häpeä taisteluarpiani.

Miten hakea apua?

Jos haluat hakea apua itsetuhoisuuteen, ensimmäinen askel on ottaa apu vastaan. Sitä on joka puolella. Perhe, terkkari, ystävät, lääkärit... Kaikki ovat sinun puolellasi ja haluavat auttaa! Ota apu vastaan. Sinä ansaitset sen.

Kokemus paniikkikohtauksesta

Tässä kerron kokemuksistani. Millainen oli minun paniikkikohtaus?

Paniikkikohtaus kestää yleensä 5-60 minuuttia. Paniikkikohtauksen kesto on yksilöllinen, mutta itselläni on se kestänyt 5-60 minuuttia.

Pahin kohtaukseni on kestänyt tunnin. Silloin tuntui, että kuolen. Tuntui, että happi loppuu ja haukoin henkeä, sydän löi tuhatta ja sataa, hikoilin, pyörrytti, oksetti ja halusin päästä pois.

Sain kerran kotona paniikkikohtauksen. Olin silloin yksin. En voinut soittaa isälle, niin soitin kuraattorille sekä kummitädille, mutta mikään ei tuntunut helpottavan. Tuntui,  etten saanut happea, hikoilin, pyörrytti ja oli ihan epätodellinen olo. Kuraattori käski soittaa ambulanssin ja soitin. Ambulanssi tuli n. 45 minuutin päästä ja lähti viemään minua keskussairaalaan.

Keskussairaalassa jäin yksin istuskelemaan päivystykseen. Ambulanssissa oloni vähän helpottui, mutta sain uuden paniikkikohtauksen. Menin 2 tunnin odottelun jälkeen itkien kysymään, että milloin pääsen lääkärille. Nainen sanoi: "Täällä on muitakin potilaita. Et ole ainoa potilas täällä. Mene paikallesi odottamaan vuoroasi." Tuntui ettei nainen ymmärtänyt pahaa oloani. Meni n. 30 minuuttia, kunnes sairaanhoitaja pyysi minua hoitohuoneeseen. Sairaanhoitaja kysyi: "Mikä on hätänä?" En saanut sanottua sanoja suustani. Meni n. 40min, kunnes olo helpottui. Sen jälkeen sairaanhoitaja sanoi: "Sait paniikkikohtauksen, minun puolestani voit lähteä kotiin."

Ihmettelen kyllä etten päässyt lääkärille, että olisin saanut rauhoittavaa tai jotain. Lähdin kotiin ja eihän keskussairaalalta kotiin ollut kuin vain 10 kilometriä. Minun psykologini soitti minulle, kun olin melkein kotona. Kotona oloni helpottui, kun isä tuli kotiin.

Tietoa masennuksesta

Mitä masennus on?

Masennus on sairaus, johon on monia syitä. Masennus voi jäädä monenlaisten oireiden ja vaivojen taakse ja saattaa siksi jäädä huomaamatta.

Masennukselle on tyypillistä, että se ruokkii itse itseään biologisella, psykologisella ja sosiaalisella tasolla. Hoitoon hakeutuvilla on usein kuukausien tai vuosien aikana kehittynyt noidankehä, jossa oireilu, ihmissuhdevaikeudet, työvaikeudet, elämäntapojen huononeminen ja pessimistiset tulevaisuudenkuvat ovat olleet ruokkimassa ahdistusta ja pahaa oloa.

Masennuksen noidankehä

Taustalla:

- varhaiset menetykset

- opitut ajatusmallit

- perinnölliset tekijät

Psykologinen paine

- menetykset

- loukkaukset

- uupumus

- stressi

Fysiologinen paine

- sairaudet

- lääkkeet

- päihteet

Vaikean masennuksen syntyyn vaikuttavat hyvin monenlaiset tekijät, esimerkiksi varhaislapsuuden menetyksillä ja perinnöllisyystekijöillä saattaa olla yhteys masennukseen.

Milloin hoitoon?

Pitkään jatkuessaan masennus pahenee ja hoitamatta uusiutuvat masennusjaksot ovat entistä vaikeampia. Hoitoon tulisi hakeutua riittävän ajoissa, ja viimeistään, jos kysymyksessä on vakava masennustila. Kyseessä on vaikea masennus, jos on jatkuvasti masentunut, surullinen tai jos ärtynyt mieliala on jatkunut useita viikkoja ja, jos neljä seuraavista oireista on jatkunut vähintään kahden viikon ajan:

- unettomuus tai liiallinen nukkuminen

- ruokahalun muutokset

- väsymys, uupuneisuus

- fyysinen lamaantuneisuus tai kiihtyneisyys

- keskittymis- tai päättämiskyvyn heikkeneminen

- alemmuuden- tai syyllisyydentunteet

- mielihyvän menettäminen

- kuolemanajatukset tai -toiveet

Itsemurha-ajatukset ovat lähes aina merkkejä vaikeasta masennuksesta ja poistuvat parempien aikojen myötä.

Pakko-oireista, sosiaalisista peloista, paniikkikohtauksista ja syömishäiriöistä kärsivät henkilöt sairastuvat usein myös masennukseen.

Monet ruumiilliset sairaudet voivat aiheuttaa masennusta, kuten esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea ja sydäninfarkti. Myös tietynlaiset lääkkeet, kuten verenpainelääke ja kortisonitabletit voivat olla syynä masennuksen syntyyn.

Lääkehoito

Masennuslääkitys vaatii pitkäjänteisyyttä. Sopivalla lääkityksellä masennusoireet poistuvat tai lievittyvät. Lääkitystä ei tule ominpäin vähentää tai lopettaa. Lääke tehoaa vasta 3-8:ssa viikossa. Ahdistusoireet saattavat lisääntyä hoidon alkuvaiheessa, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei lääke sopisi sinulle.

Alkuvaiheen sivuoireina on esim. pahoinvointia, päänsärkyä ja ahdistusoireiden paheneminen. Sivuoireet kestävät muutamia viikkoja. Iltaisin otettava masennuslääke voi aiheuttaa aamuväsymystä.

Lääke ja lääkeannos valitaan yksilöllisesti. Alkuvaiheessa lääkeannosta nostetaan vähitellen.

Masennukseen on olemassa erilaisia lääkkeitä, mutta huomaathan, että ne eivät sovi kaikille. Osa masentuneista paranee masennuksesta ilman lääkitystä. Monet yhdistävät psykoterapian ja lääkkeet, jotkut jättävät lääkkeet pois.

Hoitoaika

Hoitoaika on hyvin yksilöllistä. Ensimmäisen masennusjakson yhteydessä potilaan pitäisi olla oireeton vähintään kuusi kuukautta ennen lääkehoidon lopettamista, mutta kolmannen kerran uusiutuvan masennuksen yhteydessä tulisi harkita vuosia jatkuvaa lääkitystä.

Parhaat lopputulokset pitkäaikaisessa masennuksen hoidossa on saatu lääkityksen ja psykoterapian yhdistämisestä.

Omaisten tuki myös lääkityksen suhteen on tärkeää.

Lopuksi

- Mene ajoissa lääkäriin ja noudata ohjeita, hoito auttaa.

- Älä vaadi itseltäsi liikaa. Masennus aiheuttaa avuttomuutta ja työkyvyttömyyttä.

- Keskustele sivuvaikutuksista lääkärin kanssa.

- Vakavat sivuoireet ovat harvinaisia.

- Ole pitkäjänteinen!

- Vältä alkoholia.

- Joillekin lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta,  toisille taas aiheuttavat.

Kiitos, kun luit loppuun! Oikein mukavaa päivänjatkoa kaikille!