Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriöt ovat ajatus- ja kayttäytymismalleja, jotka aiheuttavat henkilölle haittaa. Niihin liittyy henkilökohtaista kärsimystä sekä ongelmia ihmissuihteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Persoonallisuushäiriöihin liittyvät piirteet ovat juurtuneita, että henkilö ei itse miellä niitä häiriöksi. Ne saattaa kuitenkin aiheuttaa ihmissuhderiitoja, ristiriitaa henkilön ja yhteiskunnan välille tai toistuvaa epätasapainoa henkilön odotusten ja kykyjen välille, mikä voi altistaa ahdistus- ja masennusoireille.

Raja persoonallisuushäiriön ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Monilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita.Persoonallisuushäiriössä tavat ja käytös ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, jäykempiä ja itsepäisempiä.

Persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen ryhmään:

A-klusteriin kuuluvat (F60.0) epäluuloinen- ja (F60.1) eristäytyvä persoonallisuushäiriö.

Epäluuloista persoonallisuutta ilmentävät epäluuloiset- ja ajoittain vainoharhaiset ajatustavat sekä pitkävihaisuus.Hoitoon kannattaa hakeutua silloin, jos persoonallisuushäiriö aiheuttaa hankaluutta pärjätä sosiaalisissa suhteissa esimerkiksi. työelämässä tai koulussa.

Eristäytyvälle persoonallisuudelle tyypillisiä on potilasta itseään häiritsemätönvetäytyminen ja kiinnostumattomuus ihmiskontakteista.Lääkityksestä voi olla hyötyä, jos oirekuvat ovat voimakkaita ja niiden takia arkielämässä pärjääminen on vaikeaa.

B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2)-, epävakaa (F60.3)-, huomionhakuinen (F60.4)- ja narsistinen persoonallisuushäiriö(F60.8).

Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan tai lähipiirin kanssa. Häiriöstä saattaa aiheutua kärsimystä lähipiirille ja ympäristölle, samoin kuin potilaalle. Potilas usein hakee apua ihmissuhderiidoista aiheutuvaan ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen.

Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on tyypillistä impulsiivisuus sekä piittaamattomuus laista ja moraalista, josta johtuen hän altistuu ristiriidoille lähipiirin ja yhteiskunnan kanssa.

Epävakaa persoonallisuuteen kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevaisuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ihmissuhdemyllerryksiä ja masennusoireita.

Huomionhakuinen persoonallisuus pyrkii hankkimaan erilaisin keinoin huomiota ja alistaa itsensä parisuhderistiriidoille, sekä huomion puuttuessa myös masennusoireille.

Narsistisessa persoonallisuudessa tavoittelun kohteena on arvostus ja sitä leimaa usein epärealistiset kuvitelmat omasta kyvyistä.

C-klusteriin kuuluvat vaativa (F60.5)-, estynyt (F60.6)- ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7)

Tämän ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat potilaalle ahdistus- ja masennusoireita, kaventavat elämänpiiriä ja saattavat johtaa alisuoriutumiseen elämässä.

Vaativa persoonallisuus lähestyy pakko-oireista häiriötä ja ilmenee muun muassa perfektionismina, pikkutarkkuutena ja itsepäisyytenä. 

Estynyt persoonallisuutta leimaa taipumus järjestää elämä siten, että sosiaalisilta kontakteilta ja henkilökohtaisista asioista puhumiselta vätyttäisiin.

Riippuvainen persoonallisuus tarvitsee korostetusti tukea pienissäkin ratkaisuissa ja on toisten hyväksynnän armoilla.

Hoidoista:

- Persoonallisuushäiriöille ominaisia, juurtuneita ajatus- ja toimintamalleja on vaikea muuttaa, mutta ne   voi oppia tuntemaan ja niiden kanssa voi oppia elämään.

- Mikäli oirehtimiseen liittyy vakavia masennus- tai ahdistusoireita saatetaan tarvita oireen mukaista lääkitystä.

-Joissakin tapauksissa, jos oirehtiminen on vakavasti itsetuhoista tai psykoottista, saatetaan lääkityksen ohella tarvita myös päiväosasto- tai sairaalaosastojaksoa.

Lähteet:

Mielenterveystalo.fi

Lisää tietoa verkossa:

Persoonallisuushäiriöt. terveyskirjasto
www.mielenterveysseura.fi




 

"Selvisin masennuksesta"

Ajattelin kertoa teille miten minä selvisin masennuksesta. Kerron vähän teille mitä minun elämässäni on tapahtunut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että masennuin. 

Nämä asiat vaikuttivat siihen, että masennuin: 

- Muutot paikasta toiseen. Muuttoja taitaa olla yhteensä viisi tai kuusi eri paikkakuntiin.
- Olen menettänyt paljon läheisiä ihmisiä liian varhain ja liian monia. 
- Koulukiusaaminen
- Vanhempien ero
- En puhunut kenellekkään  pahasta olostani. Pidin kaiken pahan olon sisälläni.
- Huonot välit äitiin pahenivat henkilökohtaisista syistä, joita en halua kertoa. 

Milloin ensimmäiset masennusoireet alkoivat?

Ensimmäiset masennus oireet alkoivat muistaakseni silloin, kun olin neljännellä tai viidennellä luokalla. En oikein muista tarkalleen. Muutimme vuonna 2008 pienelle paikkakunnalle ja aloitin siellä neljännen luokan. Pienellä paikkakunnalla minua koulukiusattiin. Jännitin ja pelkäsin mennä kouluun. 

Viidennellä luokalla minulla oli poissa oloja ja koenumerot laskivat. Minun vanhemmat myös erosivat tuolloin. Olimme veljen kanssa vuoroviikoin äidillä ja isällä. Se tuntui raskaalta. Aluksi äiti asui vähän matkan päässä isästä, sitten äiti muutti 30 kilometrin päähän ja käytiin äidillä joka toinen viikonloppu. Äidillä oli miesystäviä, joiden kanssa en tullut yhtään toimeen ja välit äidin kanssa olivat jo tuolloin  huonot. Vuonna 2010 äiti muutti pohjanmaalle nykyisen miehensä kanssa. Tämän miehen kanssa en tullut toimeen ja enkä tule vieläkään. Muistan, että sain ekan paniikkikohtauksen viidennellä luokalla.

Kuudennella luokalla minulla oli itsetuhoisia ajatuksia ja olin koko ajan tosi surullinen. Olin kyllästynyt koulukiusaamiseen ja tuntui etten enään jaksa. En kuitenkaan puhunut pahasta olostani kenellekkään. Jos joku kysyi minulta: "Mitä kuuluu?" Vastasin aina:" Ihan hyvää." Jotenkin noi vuodet on niin sumuisia, etten muista noista paljon mitään. 

Kiusaaminen jatkui seiska luokkaan asti. Seiska luokan päätyttyä vuonna 2012 muutimme Poriin. Minua ei varsinaisesti kiusattu enään kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla, mutta tunsin itseni yksinäiseksi. Olin aika ujo ja itseluottamus oli nollassa. Itseluottamus ei nykypäivänäkään ole ihan huipussaan, mutta on kyllä noussut aika paljon. tuolloin minulla oli paljon poissaoloja koulusta, mutta pääsin kumminkin aina luokalta. Paniikkikohtauksia oli aika paljon ja ahdisti myös melkein joka päivä.

Yhdeksännen luokan päätyttyä en päässyt sosiaali- ja terveysalalle, mutta pääsin logistiikkaalalle. Logistiikkaala ei ollut ihan minun juttuni ja kävin vain kaksi viikkoa ammattikoulua. Kahden viikon jälkeen jäin vain kotiin sänkyyn makailemaan. Opettaja yritti soittaa, mutta en vastannut ja jos vastasin, niin keksein aina "tekosyyn" miksi olin poissa koulusta. Kuraattori soitteli ja oli huolissaan minusta, kun en ollut koulussa. Lopulta menin kouluun ja pidimme kuraattorin ja opon kanssa keskustelun, että minne alalle voisin vaihtaa. Päädyin, sitten hotelli-, ravintola- ja cateringalalle. Jatkoin kumminkin samassa koulussa. Poissaoloja oli paljon ja kuraattori otti taas yhteyytä ja oli huolissaan minusta. Rupesin käymää kerran viikossa kuraattorilla juttelemassa ja olin jo tuolloin tosi masentunut ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. 

Milloin ja miten sain apua?

Vuonna 2015 kuraattori pakotti minut koulupsykologille ja minä menin. Ajattelin tuolloin, että kukaan ei voi minua auttaa. Kävin kumminkin kerran viikossa koulupsykologilla. Siitä ei ollut kyllä mitään apua, koska tuolloin en puhunut koulupsykologille pahasta olostani. Koulupsykologi laittoi koululääkärin kanssa lähetteen nuorten vastaanottoon ja aloin käymään nuortenvastaanotossa kesäkuussa kerran viikossa. Sain kumminkin kaikki suoritettua ensimmäisen vuoden aikana. Elokuussa minut lähetettiin NUPOLLE (nuorisopsykiatrian poliklinikalle). Tapasin ekaa kertaa minun terapeuttini. Tuo aika on niin sumuista etten muista yhtään mitään. Kävin kerran viikossa terapeutilla puhumassa ja huomasin, että puhuminen auttaa. 

Toinen vuosi ammattikoulussa alkoi. Pystyin käymään vain pari viikkoa koulussa, sitten tuli se etten enään jaksanut käydä koulussa. Olin niin masentunut. Makasin vain sängyssä ja mulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Koskaan en luojan kiitos ole yrittänyt itsemurhaa.

Syys-lokakuussa pääsin, sitten päiväosastolle. Siellä minulla oli omahoitaja ja samaan aikaa kävin NUPOLLA terapiassa. Päiväosastolla tutuistuin muutamaan ystävään. Aamuisin siellä oli aika tylsää, mutta iltapäivisin siellä oli ohjelmaa. 

Marraskuun lopussa pääsin sitten kuntoutumisyksikköön.  Kuntoutumisyksikössä minut otettiin hyvin vastaan. Sain hyviä ystäviä sieltä ja yksikön tyypeistä tuli minulle kuin toinen perhe. Kuntoutumisyksikkö on ihan huippu paikka. Siellä oli joka päivä jotakin ohjelmaa. Mulla oli siellä maailman paras omahoitaja, jonka kanssa synkkas hyvin. Mun oma hoitajan kanssa pystyin puhumaan mistä vain. 

 En muista ihan tarkkaan aloitettiinko minulla NUPOLLA vai päiväosastolla lääkitys. Sen muistan, että iltalääke mirtazapiini aloitettiin vasta kuntoutumisyksikössä. Aamulääke aloitettiin NUPOLLA tai päiväosastolla.

Vuonna 2016 tammikuussa aloitin uudestaan koulun. Kouluun minulla oli Porista noin 50 kilometriä. Aloitin koulun kevyesti. Olin vain 3 päivää viikossa koulussa. 

Vaihdoin helmikuun alussa koulua, jonne on matkaa 10 kilometriä. Koulun vaihto oli minun omahoitajani idea. Jatkoin kumminkin samalla alalla. Minulla oli huomattavasti lyhyempi koulumatka ja jaksoin paljon paremmin. Tutustuin uudessa koulussa heti ensimmäisenä päivänä luokkalaisiini ja sain kavereita. Aloin myös käymään koulussa neljänä päivänä viikossa. Mulla oli aina joka torstai musiikkiryhmä ja torstai oli mulla aina vapaa.

Toukokuun alussa pääsin pois kuntoutumisyksiköstä. Oli haikea olo, mutta oli kumminkin kiva päästä takaisin kotiin. 

Koska viimeistään olisi pitänyt hakea apua?

Silloin, kun:
- Oli itsetuhoisia ajatuksia.
- Rupesi tulemaan paniikkikohtauksia useasti.
- Ahdistusta oli joka päivä ja aloin välttelemään esim. paikkoja. 
- Koenumerot laskivat huomattavasti.
- Poissaoloja rupesi olemaan huomattavasti enemmän mitä ennen. 
- Olin jatkuvasti surullinen.
- Minulla oli koko ajan paha olla.
- Asiat jotka kiinnosti ennen, niin ei kiinnostanut enään.
- Oli univaikeuksia. Nukuin liian vähän.
- Olin koko ajan väsynyt-

Hae sinä apua ajoissa! 

Kuka ensimmäisenä ohjasi minut hoitoon?

Kuraattori, jos hän ei olisi pakottanut minua menemään koulupsykologille niin minä en olisi luultavasti saanut apua ja en olisi tässä nyt kirjoittamassa tätä tekstiä. Suuri kiitos kuuluu kuraattorille.
  

Henkilöitä, jotka on auttanut minua parantumaan. 

- Terapeuttini NUPOLLA. NUPOLLA käyn vieläkin ja hänelle pystyn puhumaan mistä vain. 
- Päiväosastolla omahoitajani S. 
- Kuntoutumisyksikössä omahoitajani V. 
- Perhe (isä ja pikkuveli).
- Ystävät.

Lääkkeet ja terapia?

Lääkkeet on minulle auttanut ja vähitellen "olen puhjennut kukkaan". 
Kaikille lääkkeet eivät tepsi jostain syystä, mutta minulle lääkkeistä on ollut apua. Terapeutini ja minä tulemme hyvin juttuun ja olemme puhuneet henkilökohtaisista asioista ja minulle vaikeista asioista. 

Miten selvisin masennuksesta? 

- Sain ammattiapua.
- Lääkkeiden avulla.
- Puhumalla vaikeista asioista terapeuttini kanssa.
- Perheen ja ystävien tuella. 
- Positiivisella asenteella. 

Aluksi en ottanut apua vastaan, mutta sitten kun rupesin puhumaan kipeistä asioista huomasin että oloni helpottui. Aluksi kipeistä asioista puhuminen ahdisti paljon, mutta ajan mittaan se helpotti oloani. 

Neuvoni muille.   

- Hae apua ajoissa.
- Ota apu vastaan.
- Puhu pahasta olostasi aikuiselle, terapeutille tai jollekkin ammattihenkilölle.
- Jos sinua kiusataan kerro siitä jollekkin. 
- Ajattele positiivisesti.  

 

Entinen kympin tyttö - minä ja sosiaalisten tilanteiden pelko

Sosiaalisten tilanteiden pelko aiheuttaa ihmisessä monia erilaisia fyysisiä sekä psyykkisiä oireita. Minulla nuo oireet olivat mm. eristäytyminen ihmisistä, puhumattomuus sekä suuri ahdistus ja häpeä. Fyysisiä oireita oli monia, mahdollisia oireita on listattu täällä.

Kyseinen sairaus on todella rajoittava. Lopuksi en käynyt enää koulua, en käynyt syömässä alakerrassa perheeni kanssa - kaupassa tai vaikka linja-autossa kulkeminen olivat mahdottomia. Tämä kaikki siksi, että pelkäsin, yliajattelin ja mietin kaiken mitä jos-tavalla.

Tosiaan, esimerkiksi lintsaamisesta tuli tuttua. Entisestä kympin tytöstä tuli valehteleva ja häpeävä, kävelevä ahdistuneisuus.

Miten ihmeessä jouduin tuohon pisteeseen, saatatte miettiä. Kaikki alkoi muutosta uudelle paikkakunnalle, ja minua alettiin melkein välittömästi kiusaamaan. Mukauduin kiusaajien mukaan, yritin muuttaa itseäni hyväksytyksi. Eikä yläasteen aloitus auttanut asiaa mitenkään, jouduin heti kiusaajien silmätikuksi. Kotonakaan ei mennyt hyvin, uusioperheessäni oli vaikeuksia ja isosiskopuoleni teki elämästäni suorasti sanoen helvettiä. Minulla ei ole juurikaan muistikuvia noista ajoista, mutta muistan olleeni erittäin tuskainen, itsetuhoinen ja masentunut.

Askel kohti parempaa elämää oli puolen vuoden jakso suljetulla osastolla. Sosiaalisten tilanteiden pelko alkoi hellittämään kuitenkin vasta kolmannen tai neljännen jakson paikkeilla. Mutta osastolla sain kavereita, opin elämään normaalissa vuorokausirytmissä ja sain lääkityksen sekä hoitokontakteja.

Kuitenkin vuosien kuluessa tuli testattua erilaisia lääkkeitä, sain hyvää hoitoa ja pinnistelin itseni välillä julkisille paikoille. Pystyin vähitellen käymään sairaalakoulussa peruskoulun loppuun, sain kavereitakin. Ja mitä tärkeintä, sain diagnoosin: sosiaalisten tilanteiden pelko. Se selitti minulle kärsimykseni. Kaikelle kokemalleni oli selitys.

Elämäni muuttui täysin päästessäni nuorisopsykiatrian kuntoutumisyksikköön. Koin olevani turvassa, arvokas ja välitetty. Lääkitys toimi, ja siedätin itseäni sosiaalisissa tilanteissa.

Nykyään sosiaalisten tilanteiden pelko ei rajoita minua millään tavalla. Se ei ole ollut diagnoosinani aikoihin. Pystyn asioimaan kaupassa ja linja-autossa, enkä häpeä itseäni sairaalla tavalla. Koen olevani elämäni voinnissa. Olkoon tämä parantumistarina!

Dissosiaatio

Tämä on vain pintaraapaisu dissosiaatiohäiriöihin. En syvenny yhteenkään häiriöön tarkemmin, enkä kirjoita dissosiaation synnystä taikka hoidosta tarkasti.

Itselläni on tällä hetkellä diagnoosina määrittämätön dissosiatiivinen häiriö, F44.9 (jälleen heinäkuussa nähdään, tuleeko muutosta). En ole asiantuntija enkä sellaisena esiinny. Minulla ei ole lääketieteen eikä psykologian koulutusta.

***

"Dissosiaatio on prosessi, jossa normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt" (http://traumajadissosiaatio.fi/dissosiaatio-pahkinankuoressa/). On huomionarvoista, että kaikki dissosiaatio ei ole "sairasta", vaan osa on normaalia ja tervettä. Dissosiaatio voi olla myös defenssimekanismi – siis keino, jonka avulla ihminen ylläpitää psyykkistä tasapainoaan.

Defenssimekanismina dissosiaatio voi näyttäytyä esimerkiksi psyykkisesti vaativassa tilanteessa, kuten auto-onnettomuuden yhteydessä. Sen lisäksi dissosiaatioksi luetaan mielikuvitusystävät ja kahden asian yhtäaikainen tekeminen. Nämä eivät ole dissosiaatiohäiriötä vaan ns. normaalia dissosiaatiota.

Normaalin rajat dissosiaatio ylittää, kun dissosiaatio alkaa olla käytössä liiaksi ja kun se alkaa häiritä henkilön normaalia elämää.

"Sairas" dissosiaatio nähdään trauman seurauksena. Kun lapsuudessa traumatisoidutaan, psyyke ei pysty käsittelemään vaikeita asioita, vaan eri puolet psyykestä eriytyvät. On normaalia toimia tunteettomasti vaikeassa tilanteessa; on epänormaalia, jos tunteet ja persoonallisuuden ydin "irtautuvat" toisistaan.

Dissosiaatiohäiriöitä on eri tyyppisiä ja eri vaikeusasteisia.

Dissosiatiivinen amnesia (muistinmenetys) tarkoittaa, että henkilöllä ei ole muistikuvia tai muistikuvat ovat hataria tärkeistä, usein traumaattisista, kokemuksista. Vaikeimmillaan häiriö voi tarkoittaa, että henkilö ei muista menneisyydestään mitään.

Dissosiatiivinen fugue (pakkovaellus) on tila, jossa henkilö unohtaa oman identiteettinsä, omaksuu uuden ja poistuu tutuista ympyröistä. Taustalla on yleensä traumaattinen tapahtuma.

Depersonalisaatiohäiriössä ihmisen käsitys oman itsen ja ympäristön olemassaolosta heikkenee. Keho saattaa tuntua katoavalta tai epätodelliselta. Kuitenkaan todellisuudentaju ei katoa – kyseessä ei siis ole psykoosi.

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (DID) on vaikein dissosiaatiohäiriöistä. DID:ssä persoonallisuuden eri osat ovat siinä määrin eriytyneet, että ne vaikuttavat olevan erillisiä persoonia.

Tarkemmin määrittelemättömiin dissosiaatiohäiriöihin luetaan joukko häiriöitä, joiden pohja on dissosiaatiossa, mutta jotka eivät täsmää muihin häiriöihin, kuten transsihäiriö ja Ganserin oireyhtymä. Minun dissosiaatiohäiriöni kuuluu tähän joukkoon, mutta luultavasti siksi, että se on "sekamuotoista", toisin sanoen, siinä on piirteitä esimerkiksi amnesiasta, depersonalisaatiosta ja DID:stä.

***

Miten dissosiaatiohäiriötä hoidetaan?

Olen psykiatristen sairaanhoitajien pyynnöstä ollut tonkimatta dissosiaatiohäiriöiden hoitoa sen tarkemmin – he pelkäävät, että uudelleentraumatisoisin itseni tonkimalla vanhoja traumoja.

Mutta tärkeimpänä on terapia. Terapia, jossa traumat käydään läpi; terapia, jossa dissosiatiivisten osien integraatiota pidetään tavoitteena.

Myös lääkitys on tärkeää, mikäli liitännäisoireena on masennusta tai ahdistuneisuutta. Näihin kumpaankin on omanlaisensa lääkkeet. Lisää masennuksesta on edellisessä bloggauksessa.

***

Lähteenä käytetty sivustoja http://traumajadissosiaatio.fi/ ja http://dissociation.fi/. Dissosiaatiohäiriöistä, erityisesti niistä vaikeammista, on juuri julkaistu kirja Viisi naista, sata elämää.

Tietoa masennuksesta

Mitä masennus on?

Masennus on sairaus, johon on monia syitä. Masennus voi jäädä monenlaisten oireiden ja vaivojen taakse ja saattaa siksi jäädä huomaamatta.

Masennukselle on tyypillistä, että se ruokkii itse itseään biologisella, psykologisella ja sosiaalisella tasolla. Hoitoon hakeutuvilla on usein kuukausien tai vuosien aikana kehittynyt noidankehä, jossa oireilu, ihmissuhdevaikeudet, työvaikeudet, elämäntapojen huononeminen ja pessimistiset tulevaisuudenkuvat ovat olleet ruokkimassa ahdistusta ja pahaa oloa.

Masennuksen noidankehä

Taustalla:

- varhaiset menetykset

- opitut ajatusmallit

- perinnölliset tekijät

Psykologinen paine

- menetykset

- loukkaukset

- uupumus

- stressi

Fysiologinen paine

- sairaudet

- lääkkeet

- päihteet

Vaikean masennuksen syntyyn vaikuttavat hyvin monenlaiset tekijät, esimerkiksi varhaislapsuuden menetyksillä ja perinnöllisyystekijöillä saattaa olla yhteys masennukseen.

Milloin hoitoon?

Pitkään jatkuessaan masennus pahenee ja hoitamatta uusiutuvat masennusjaksot ovat entistä vaikeampia. Hoitoon tulisi hakeutua riittävän ajoissa, ja viimeistään, jos kysymyksessä on vakava masennustila. Kyseessä on vaikea masennus, jos on jatkuvasti masentunut, surullinen tai jos ärtynyt mieliala on jatkunut useita viikkoja ja, jos neljä seuraavista oireista on jatkunut vähintään kahden viikon ajan:

- unettomuus tai liiallinen nukkuminen

- ruokahalun muutokset

- väsymys, uupuneisuus

- fyysinen lamaantuneisuus tai kiihtyneisyys

- keskittymis- tai päättämiskyvyn heikkeneminen

- alemmuuden- tai syyllisyydentunteet

- mielihyvän menettäminen

- kuolemanajatukset tai -toiveet

Itsemurha-ajatukset ovat lähes aina merkkejä vaikeasta masennuksesta ja poistuvat parempien aikojen myötä.

Pakko-oireista, sosiaalisista peloista, paniikkikohtauksista ja syömishäiriöistä kärsivät henkilöt sairastuvat usein myös masennukseen.

Monet ruumiilliset sairaudet voivat aiheuttaa masennusta, kuten esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea ja sydäninfarkti. Myös tietynlaiset lääkkeet, kuten verenpainelääke ja kortisonitabletit voivat olla syynä masennuksen syntyyn.

Lääkehoito

Masennuslääkitys vaatii pitkäjänteisyyttä. Sopivalla lääkityksellä masennusoireet poistuvat tai lievittyvät. Lääkitystä ei tule ominpäin vähentää tai lopettaa. Lääke tehoaa vasta 3-8:ssa viikossa. Ahdistusoireet saattavat lisääntyä hoidon alkuvaiheessa, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei lääke sopisi sinulle.

Alkuvaiheen sivuoireina on esim. pahoinvointia, päänsärkyä ja ahdistusoireiden paheneminen. Sivuoireet kestävät muutamia viikkoja. Iltaisin otettava masennuslääke voi aiheuttaa aamuväsymystä.

Lääke ja lääkeannos valitaan yksilöllisesti. Alkuvaiheessa lääkeannosta nostetaan vähitellen.

Masennukseen on olemassa erilaisia lääkkeitä, mutta huomaathan, että ne eivät sovi kaikille. Osa masentuneista paranee masennuksesta ilman lääkitystä. Monet yhdistävät psykoterapian ja lääkkeet, jotkut jättävät lääkkeet pois.

Hoitoaika

Hoitoaika on hyvin yksilöllistä. Ensimmäisen masennusjakson yhteydessä potilaan pitäisi olla oireeton vähintään kuusi kuukautta ennen lääkehoidon lopettamista, mutta kolmannen kerran uusiutuvan masennuksen yhteydessä tulisi harkita vuosia jatkuvaa lääkitystä.

Parhaat lopputulokset pitkäaikaisessa masennuksen hoidossa on saatu lääkityksen ja psykoterapian yhdistämisestä.

Omaisten tuki myös lääkityksen suhteen on tärkeää.

Lopuksi

- Mene ajoissa lääkäriin ja noudata ohjeita, hoito auttaa.

- Älä vaadi itseltäsi liikaa. Masennus aiheuttaa avuttomuutta ja työkyvyttömyyttä.

- Keskustele sivuvaikutuksista lääkärin kanssa.

- Vakavat sivuoireet ovat harvinaisia.

- Ole pitkäjänteinen!

- Vältä alkoholia.

- Joillekin lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta,  toisille taas aiheuttavat.

Kiitos, kun luit loppuun! Oikein mukavaa päivänjatkoa kaikille!