Tietoa syömishäiriöistä!

Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, joita esiintyy yleisemmin nuorilla ja aikuisilla naisilla. Tunnetuimat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö ( anorexia nervosa) ja ahmimishäiriö ( bulimia nervosa). Epätyypillinen syömishäiriö on ahmintahäiriö ( binge eating disorder BED).

Laihuushäiriötä sairastava välttelee syömistä ja harrastaa epätavallisen paljon liikuntaa. Hän saattaa myös oksentaa päästäkseen syömästään ruoasta eroon.  Mielikuva omasta kehosta on vääristynyt, vaikka potilas laihtuu ja riutuu, hän on omasta mielestään lihava.

Ahmimishäiriössä on toistuvia ylensyömisjaksoja, joiden aikana ahmitaan pakonomaisesti suuria määriä ruokaa. Potilas pyrkii pääsemään ruoasta eroon oksentelun, lääkkeiden tai paastoamisen avulla. Ahmimishäiriötä sairastavan itsearvostus perustuu ulkonäköön ja painoon. Ahmimishäiriöön liittyy myös lihoamisen pelko. Ahmimishäiriötä sairastava voi olla normaalipainoinen.

Ahmintahäiriötä sairastava ei pysty hallitsemaan syömistään. Ahmintakohtauksien aikana potilas syö suuria määriä ruokaa, vaikkei hän olisi nälkäinen. Ahmitusta ruoasta ei pyritä eroon, joten potilas lihoaa. Ahmintakohtaukset aiheuttavat voimakasta psyykkistä kärsimystä

Ehkäisy  

Syömishäiriötä suojaavia tekijöitä ovat terveelliset ruokailutottumukset, hyväksyvä suhtautuminen omaan kehoon, myönteinen käsitys itsestä, vahva itsetunto sekä hyvä sosiaalinen tuki. Minäkuvan muovautumisessa positiiviseksi on vanhemmilla, koululla ja medialla keskeinen rooli

Epäily ja tunnistaminen 

Syömishäiriöinen ei puhu yleensä itse ongelmastaan, vaan pyrkii salaamaan sen, joten jos herää pienikin epäily asiasta, kannattaa kysyä sitä suoraan sairastuneelta  itseltään. Tämän suhteen sairastuneen lähipiiri ovat avainasemassa. 

Ennuste on sitä parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa syömishäiriö tunnistetaan ja siihen pystytään puuttumaan ja ohjaamaan potilas hoitoon.

Potilaan tutkiminen

Syömishäiriötä sairastavan henkilön tutkimuksiin kuuluvat potilaan fyysinen ja psykiatrinen tutkiminen sekä keskustelu hänen kanssaan. 

Psykiatrisella tutkimuksella selvitetään, onko kyseessä syömishäiriö, onko potilaalla muita samanaikaisia psyykkisiä oireita tai sairauksia ja arvioidaan potilaan psyykkistä kehitystä. 

Hoidon yleiset periaatteet

Tärkeää on potilaan oma halu paranemiseen ja käyttäytymistapojen muutokseen. Perheen ja läheisten mukana olo hoidossa on tärkeää. Hoitoon tulee sisältyä tiedollista ohjausta (=psykoedukaatio), jolla tarkoitetaan tiedon jakamista sairaudesta, syömisen lainalaisuuksista ja nälkiintymisen seurauksista. 

Hoitopaikka

Hoito toteutetaan ensisijaisesti avohoitona. Tarvittaessa tehdään lähete lasten- tai sisätautien poliklinikalle tai lasten-, nuoriso- tai aikuispsykiatrian poliklinikalle. 

Päivystyslähete

Päivystyslähete kirjoitetaan silloin, jos painoindeksi on erittäin alhainen ( 11-13 kg/m2), laihtuminen on nopeaa, potilaalla on vakava aineenvaihduntahäiriö, erittäin matala verenpaine tai sydämmen syke tai hänellä epäillään vakavaa mielenterveydenhäiriötä. 

Psykiatrinen päiväsairaala ja osastohoito

Osastohoito voi olla joskus välttämätöntä. Osastohoidossa noudatetaan normaalia ruokailurytmiä ja monipuolista ruokavaliota. Punnitus on 1-2 kertaa viikossa. Osastohoidosta siirrytään avohoitoon, kun sairastuneen tila sen sallii.

Tahdosta riippumaton hoito

Jos potilas kieltäytyy hoidosta ilmeisesti hoidon tarpeesta huolimatta, voidaan hoito toteuttaa tahdosta riippumatta mielenterveyslain perusteella. 

Psykiatrinen hoito

Psykiatrisessa hoidossa käytetään erilaisia psykoterapiamuotoja. 

Hoidon tukena voidaan käyttää erilaisia hoitoryhmiä ( esim. Ahdistuksen hallinta-, rentoutusryhmä-, psykoedukaatio jne.)

Kuntouttava psykoterapia tulisi aloittaa vasta, kun ravitsemustila on korjaantunut.

Muut hoidot

- Liikunnan rajoittaminen

- Hampaiden hoito

- Fysioterapia

- Lääkehoito

Lääkityksestä saattaa olla apua ahmimis- ja ahmintahäiriön hoidossa. Laihuushäiriön ydinoireet lievittyvät harvoin lääkehoidolla. Lääkityksellä hoidetaan myös muita psyykkisiä oireita esim. masennusta, ahdistusta, persoonallisuus- tai päihdeongelmaa.

Pojat ja miehet

Pojilla ja miehillä syömishäiriöt ilmenevät eri tavoin kuin tytöillä ja naisilla. Pojat ja miehet saattavat käyttää lisäravinteita ja anabolisia steroideja vuorotellen rasvaa vähentävien dieettien kanssa, koska haluavat kasvattaa lihasmassaansa eivätkä niinkään pyri vähentämään painoaan.

Pojilla ja miehillä voi kuitenkin tästä huolimatta esiintyä anoreksiaa ja bulimiaa. Ahmintahäiriö BED:n sairastajista kolmannes on miehiä.

Pitkittyneen syömishäiriön hoito

Säännöllinen seuranta ja tukea antava ja kuntouttava avohoitokontakti on tarpeen. Hoidon tavoitteet on asetettava maltillisesti yhdessä potilaan kanssa. 

Vertaistuki?

Suomessa toimii syömishäiriöliitto SYL ry, joka edustaa syömishäiriöön sairastuneita ja heidän läheisiään. 

Ennuste

Lievät syömiseen liittyvät häiriöt voivat korjaantua muutaman neuvonta- ja seurantakäynnin aikana. 

Osalle potilaista itsehoito voi olla riittävä hoitomuoto. 

Suurin osa syömishäiriöihin liittyvistä ruumiillisista oireista paranee toipumisen myötä, mutta luustomuutokset ja hammasvauriot jäävät usein pysyviksi. 

Laihuushäiriö on usein pitkäaikainen ( kestää keskimäärin 6 vuotta) ja kulultaan aaltoilevaa. 50-70 prosenttia toipuu täysin, 20-30 prosenttilla oireilu jatkuu ja 10-20 prosentilla sairaus kroonistuu. Kuolemanriski on muuhun samanikäiseen väestöön verrattuna yli 6-kertainen. 

Ahmimishäiriö on usein jaksottainen tai aaltoileva. Noin 45-55 prosenttia toipuu täysin, 27-30 prosentilla häiriö jatkuu jaksottaisena ja 20-23 prosentilla jatkuvaa. Kuolemanriski on lähes 3-kertainen. 

Ahmintahäiriö on usein pitkäaikainen ja aaltoileva. Kuolemanriski on lähes 2-kertainen. 

Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriöt ovat ajatus- ja kayttäytymismalleja, jotka aiheuttavat henkilölle haittaa. Niihin liittyy henkilökohtaista kärsimystä sekä ongelmia ihmissuihteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Persoonallisuushäiriöihin liittyvät piirteet ovat juurtuneita, että henkilö ei itse miellä niitä häiriöksi. Ne saattaa kuitenkin aiheuttaa ihmissuhderiitoja, ristiriitaa henkilön ja yhteiskunnan välille tai toistuvaa epätasapainoa henkilön odotusten ja kykyjen välille, mikä voi altistaa ahdistus- ja masennusoireille.

Raja persoonallisuushäiriön ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Monilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita.Persoonallisuushäiriössä tavat ja käytös ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, jäykempiä ja itsepäisempiä.

Persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen ryhmään:

A-klusteriin kuuluvat (F60.0) epäluuloinen- ja (F60.1) eristäytyvä persoonallisuushäiriö.

Epäluuloista persoonallisuutta ilmentävät epäluuloiset- ja ajoittain vainoharhaiset ajatustavat sekä pitkävihaisuus.Hoitoon kannattaa hakeutua silloin, jos persoonallisuushäiriö aiheuttaa hankaluutta pärjätä sosiaalisissa suhteissa esimerkiksi. työelämässä tai koulussa.

Eristäytyvälle persoonallisuudelle tyypillisiä on potilasta itseään häiritsemätönvetäytyminen ja kiinnostumattomuus ihmiskontakteista.Lääkityksestä voi olla hyötyä, jos oirekuvat ovat voimakkaita ja niiden takia arkielämässä pärjääminen on vaikeaa.

B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2)-, epävakaa (F60.3)-, huomionhakuinen (F60.4)- ja narsistinen persoonallisuushäiriö(F60.8).

Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan tai lähipiirin kanssa. Häiriöstä saattaa aiheutua kärsimystä lähipiirille ja ympäristölle, samoin kuin potilaalle. Potilas usein hakee apua ihmissuhderiidoista aiheutuvaan ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen.

Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on tyypillistä impulsiivisuus sekä piittaamattomuus laista ja moraalista, josta johtuen hän altistuu ristiriidoille lähipiirin ja yhteiskunnan kanssa.

Epävakaa persoonallisuuteen kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevaisuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ihmissuhdemyllerryksiä ja masennusoireita.

Huomionhakuinen persoonallisuus pyrkii hankkimaan erilaisin keinoin huomiota ja alistaa itsensä parisuhderistiriidoille, sekä huomion puuttuessa myös masennusoireille.

Narsistisessa persoonallisuudessa tavoittelun kohteena on arvostus ja sitä leimaa usein epärealistiset kuvitelmat omasta kyvyistä.

C-klusteriin kuuluvat vaativa (F60.5)-, estynyt (F60.6)- ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7)

Tämän ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat potilaalle ahdistus- ja masennusoireita, kaventavat elämänpiiriä ja saattavat johtaa alisuoriutumiseen elämässä.

Vaativa persoonallisuus lähestyy pakko-oireista häiriötä ja ilmenee muun muassa perfektionismina, pikkutarkkuutena ja itsepäisyytenä. 

Estynyt persoonallisuutta leimaa taipumus järjestää elämä siten, että sosiaalisilta kontakteilta ja henkilökohtaisista asioista puhumiselta vätyttäisiin.

Riippuvainen persoonallisuus tarvitsee korostetusti tukea pienissäkin ratkaisuissa ja on toisten hyväksynnän armoilla.

Hoidoista:

- Persoonallisuushäiriöille ominaisia, juurtuneita ajatus- ja toimintamalleja on vaikea muuttaa, mutta ne   voi oppia tuntemaan ja niiden kanssa voi oppia elämään.

- Mikäli oirehtimiseen liittyy vakavia masennus- tai ahdistusoireita saatetaan tarvita oireen mukaista lääkitystä.

-Joissakin tapauksissa, jos oirehtiminen on vakavasti itsetuhoista tai psykoottista, saatetaan lääkityksen ohella tarvita myös päiväosasto- tai sairaalaosastojaksoa.

Lähteet:

Mielenterveystalo.fi

Lisää tietoa verkossa:

Persoonallisuushäiriöt. terveyskirjasto
www.mielenterveysseura.fi




 

Tietoa paniikkihäiriöstä!

Oireet ja tuntemukset kehittyvät äkillisesti ja saavuttavat huippunsa nopeasti, noin 10 minuutissa. Kohtaus kestää yleensä alle puoli tuntia, mutta joskus jopa tunteja.

Kohtauksen oireita ovat:
-sydämentykytys
-rintakivut
-hikoilu
-vapina
-hengenahdistus
-tukehtumisen ja kuristumisen tunne
-pahoinvointi
-vatsavaivat
-huimaus
-pyörtymisen tunne
-puutuminen
-kihelmöinti
-vilun väreet
-kuumat aallot

-Tunne siitä että sydän pysähtyy 

-hyperventilaatio (liikahengitys)

Seurauksena oireista on usein kuoleman, itsensä hallitsemisen menetyksen tai sekoamisen pelko, epätodellinen tunne tai itsensä vieraaksi tunteminen.

Paniikkikohtauksia voi ilmetä viikoittain tai harvemmin.

Paniikkihäiriön diagnoosi

Henkilö on huolissaan kohtausten toistumisesta tai kohtausten pelko on johtanut paniikkia aiheuttavien tilanteiden välttämiseen.  Jos paniikkikohtaukset vaikeuttaa jokapäiväistä elämää.

Esiintyminen

-Yleisempi naisilla kuin miehillä.
-Noin 1-3 prosenttia aikuisista kärsii paniikkihäiriöstä jossain elämänsä aikana.
-Voi alkaa nuorella aikuisiällä, mutta myös murrosiässä tai keski-iässä.

Kohtauksen pelko, niihin liittyvä häpeä ja sosiaalinen eristäytyminen lisäävät alttiutta masennukseen, pelkotiloihin, alkoholin ongelmakäyttöön, työkyvyttömyyteen ja itsetuhoisuuteen.


Tausta ja syy

Paniikkikohtausten syy ja tausta on monisyinen ja osin tuntematon.
Stressi lisää alttiutta paniikkikohtauksiin.

Muutokset elämässä esim. läheisen kuolema voivat laukasta paniikkikohtauksen. Traumaattiset kokemukset lisäävät myös alttiutta paniikkikohtauksiin.

Paniikkokohtauksia ilmenee oireina myös joissakin somaattisissa sairauksissa esim. kilpirauhasen liikatoiminnassa.

Itsehoito

Olennaista on estää paniikkikohtauksen aiheuttama sosiaalisten tilanteiden välttäminen.

Kahvi ja kofeiinipitoiset juomat sekä alkoholi ja päihteet lisäävät alttiutta saada paniikkikohtauksen.

Rentoutusharjoitukset ja säännöllinen liikunta voivat vähentää paniikkikohtauksia.

Hoito

Arkielämää haittaavien paniikkikohtausten ilmentyessä kannattaa kääntyä lähiviikkojen tai kuukausien kuluessa psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen.

Paniikkikohtaukset ovat vaarattomia. Usein paniikkihäiriö edellyttää lääkehoitoa tai psykoterapiaa.

Lääkkeinä käytetään serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä tai betsodiatsepiineja.

Lähteet:
Www.terveyskirjasto.fi

Lisää tietoa aiheesta:

Www.mielenterveystalo.fi
Www.mielenterveysseura.fi

Tietoa pakko-oireista

Pakko-oireita on pakkoajatukset (obsessiot) ja pakkotoiminnot (kompulsiot). Pakko-oireisesta häiriöstä ei olla varmoja että onko se myös neurologinen sairaus vai pelkästään psykiatrinen sairaus

Pakkoajatukset (obsessiot)

Pakkoajatuksilla tarkoitetaan toistuvasti mieleen tunkeutuvia ajatuksia. Pakkoajatuksiin yleensä kuuluu,

Kontaminaatiopelot eli pelko tautien tarttuminen kättelyssä tai esineisiin koskemalla.

1. Pakonomainen epäily esim. Liikenteessä autoa ajaessaan siitä että onko satuttanut jotain ihmistä huomaamattaan.

2. Somaattiset pakkoajatukset eli jatkuva epäily jostain somaattisesta sairaudesta.

3. Pakonomainen symmetrian tarve eli esineiden pitää olla symmetrisesti.

4. Seksuaaliset ja aggressiiviset pakkoajatukset ovat voimakkaita, joille on ominaista vastustamaton halu esim. Lyödä toista ihmistä. Tai ajatuksiin tunkevat rivot ajatukset.

Pakkoajatuksista kärsivät yrittävät eri tavoin torjua näitä ajatuksia. Jotkut kieltää ne, yrittää neutralisoida niitä muilla ajatuksilla, olla välittämättä niistä tai pakkotoiminnoilla.

Pakkotoiminnot (kompulsiot) 

Pakkotoiminnot ovat yleensä seuraus pakkoajatuksien aiheuttamaan ahdistukseen. Pakkotoiminnot ovat luonteeltaan toistuvaa käytöstä. Pakkotoimintoja on esim. Käsien pesu, jatkuva tarkastelu..

Esiintyvyys

Noin 2-3% väestöstä kärsii pakko oireisesta häiriöstä. Lievät ohimenevät pakko-oireet ovat huomattavasti yleisempiä.

Milloin kannattaa hakea apua?

Psykiatrin ja/tai psykologin puoleen kannattaa kääntyä lähi viikkojen aikana, sillä kognitiivisesta psykoterapiasta on yleensä hyötyä.

Lääkehoitoa voidaan harkita, vaikka mikään lääke ei kokonaan poista pakko-oireita, mutta ne saattavat helpottaa niistä johtuvaa ahdistusta.

Erittäin vaikeissa tapauksissa voidaan käyttää aivojen stereotaktista leikkausta.

Katsaus psykiatriaan

Psykiatria on lääketieteen erikoisala, jonka tehtävänä on tutkia ja hoitaa erilaisia mielenterveyshäiriöitä. Psyykkiset häiriöt eivät ole samanlaisia kuin monet ruumiilliset kudosvaurioita aiheuttavat sairaudet.
Mielenterveyshäiriö-nimikkeen alle mahtuu paljon erilaisia häiriöitä. Se onkin yleisesti kaikkia psykiatrisia häiriöitä tarkoittava nimike.
Psykiatria voidaan luokitella myös opiksi mielenterveyshäiriöistä,
psykopatologia tarkoittaa oireita ja niiden ilmaisemista.
Kun etiologiasta puhutaan siinä on kyseessä häiriöiden syyt.
Patogeesi tarkoittaa häiriöiden kehitystä.
Ja kun puhutaan preventiosta se tarkoittaa hoitoa eli terapiaa.

Psykiatrian potilas
Nykyään psykiatrian potilas on omista asioista vastuussa oleva ja yhteistyötä hoitohenkilökunnan kanssa tekevä kumppani, eikä alistettu hoitoa tarvitseva kohde, niin kuin ennen oli.

Psykiatrian kehitys

Kansainvälinen psykiatria
Psykiatria on vanha käsite, oikeastaan yhtä vanha kuin ihmisen poikkeavan käytöksen historia. Nykyaikainen psykiatria sai alkunsa vasta valistuksen aikaan 1700-luvun loppupuolella.  Pariisissa Philip Pinel edisti merkittävästi psykiatriapotilaiden hoitoa humaanisella tavalla.

Psykiatria suomessa
Suomessa psykiatrian kehitys on seurannut viiveellä kansainvälistä kehitystä. Psykiatriapotilaat olivat keskiajalla ja myöhemminkin, pääosin suvun ja perheen vastuulla. Suomen ensimmäinen psykiatrinen sairaala, Seilin sairaala, aloitti toimintansa vuonna 1755.
lähde Duodecim Psykiatria

Psykiatrian erikoisalat

Psykiatrian erikoisaloihin kuuluu psykosomatiikka, lastenpsykiatria, nuorisopsykiatria, vanhuspsykiatria ja oikeuspsykiatria.

Mitä on psykosomatiikka?
Somaattisten sairauksien ja mielenterveyden yhteyksiä tutkivaa lääketieteen osa-aluetta kutsutaan psykosomatiikaksi. Käsitteillä psykosomaattinen lääketiede, psykosomaattinen häiriö tai sairauksilla on useita eri käsitteitä.

Mitä on lastenpsykiatria?
Lastenpsykiatria on lääketieteen erikoisala, joka keskittyy lasten mielenterveyshäiriöihin, hoitoon ja ehkäisyyn. Aikuispsykiatriaan verrattuna lastenpsykiatriassa korostuu lapsuusiän voimakas fyysinen ja psyykkinen kehitys.

Mitä on nuorisopsykiatria?
Nuorisopsykiatrian tarkoituksena on tuottaa tehokkaalla ja laadukkaalla tavalla nuorien (13-17-v.) potilaiden parhaaksi erikoissairaanhoidon palveluja.

Mitä on vanhuspsykiatria?
Vanhusten psyykkiset häiriöt ovat aika yleisiä. Vanhusten psykiatrisen hoidon keskeisimpiä on nopea hoidon aloitus ja oireiden syyn löytäminen (etiologinen selvittely). Iäkkään potilaan psykiatristen oireiden asianmukaiseen tutkimukseen kuuluu myös somaattisen tilan selvittäminen ja elämäntilanteen arviointi.

Mitä on oikeuspsykiatria?
Oikeuspsykiatrian tehtävänä on tutkia, miten mielenterveyshäiriöt vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen, minkälaisia ongelmia erilaiset psyykkiset häiriöt aiheuttavat lain soveltamisessa sekä miten rikollista ja erityisesti väkivaltaista käyttäytymistä voidaan ehkäistä ja hoitaa.

Ammattien väliset erot

• Psykiatri on erikoislääkärikoulutuksen käynyt lääkäri, jonka tehtävänä on arvioida potilaan tilanne ja mahdollisesti asettaa diagnoosi. Psykiatrin tehtäviin kuuluu myös arvioida lääkehoidon tarvetta. Jos lääkehoidolle nähdään tarvetta, psykiatrin tehtävä on etsiä potilaalle mahdollisesti sopiva lääke. 
• Psykologi on ihmisen käyttäytymisen, tunne-elämän ja ajattelun asiantuntija. Psykologit tekevät yleensä psykiatrin määräämät testit, jotta psykiatri voisi saada selville potilaan kaikki oireet ja asettaa näin oikean diagnoosin. Oikeuden toimia laillisena psykologina myöntää Valvira.
• Psykoterapeutti on psykoterapiahoitoa antava henkilö. Psykoterapeutiksi pääsevät riittävän kokemus- ja koulutustaustan omaavat henkilöt, esim. psykiatri, psykologi, sosionomi, sairaanhoitaja jne. Myös osteopaatti ja teologi voivat päästä psykoterapeutiksi.

Dissosiaatio

Tämä on vain pintaraapaisu dissosiaatiohäiriöihin. En syvenny yhteenkään häiriöön tarkemmin, enkä kirjoita dissosiaation synnystä taikka hoidosta tarkasti.

Itselläni on tällä hetkellä diagnoosina määrittämätön dissosiatiivinen häiriö, F44.9 (jälleen heinäkuussa nähdään, tuleeko muutosta). En ole asiantuntija enkä sellaisena esiinny. Minulla ei ole lääketieteen eikä psykologian koulutusta.

***

"Dissosiaatio on prosessi, jossa normaali tajunnan, muistojen, identiteetin ja havaintojen yhdistyminen on häiriintynyt" (http://traumajadissosiaatio.fi/dissosiaatio-pahkinankuoressa/). On huomionarvoista, että kaikki dissosiaatio ei ole "sairasta", vaan osa on normaalia ja tervettä. Dissosiaatio voi olla myös defenssimekanismi – siis keino, jonka avulla ihminen ylläpitää psyykkistä tasapainoaan.

Defenssimekanismina dissosiaatio voi näyttäytyä esimerkiksi psyykkisesti vaativassa tilanteessa, kuten auto-onnettomuuden yhteydessä. Sen lisäksi dissosiaatioksi luetaan mielikuvitusystävät ja kahden asian yhtäaikainen tekeminen. Nämä eivät ole dissosiaatiohäiriötä vaan ns. normaalia dissosiaatiota.

Normaalin rajat dissosiaatio ylittää, kun dissosiaatio alkaa olla käytössä liiaksi ja kun se alkaa häiritä henkilön normaalia elämää.

"Sairas" dissosiaatio nähdään trauman seurauksena. Kun lapsuudessa traumatisoidutaan, psyyke ei pysty käsittelemään vaikeita asioita, vaan eri puolet psyykestä eriytyvät. On normaalia toimia tunteettomasti vaikeassa tilanteessa; on epänormaalia, jos tunteet ja persoonallisuuden ydin "irtautuvat" toisistaan.

Dissosiaatiohäiriöitä on eri tyyppisiä ja eri vaikeusasteisia.

Dissosiatiivinen amnesia (muistinmenetys) tarkoittaa, että henkilöllä ei ole muistikuvia tai muistikuvat ovat hataria tärkeistä, usein traumaattisista, kokemuksista. Vaikeimmillaan häiriö voi tarkoittaa, että henkilö ei muista menneisyydestään mitään.

Dissosiatiivinen fugue (pakkovaellus) on tila, jossa henkilö unohtaa oman identiteettinsä, omaksuu uuden ja poistuu tutuista ympyröistä. Taustalla on yleensä traumaattinen tapahtuma.

Depersonalisaatiohäiriössä ihmisen käsitys oman itsen ja ympäristön olemassaolosta heikkenee. Keho saattaa tuntua katoavalta tai epätodelliselta. Kuitenkaan todellisuudentaju ei katoa – kyseessä ei siis ole psykoosi.

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö (DID) on vaikein dissosiaatiohäiriöistä. DID:ssä persoonallisuuden eri osat ovat siinä määrin eriytyneet, että ne vaikuttavat olevan erillisiä persoonia.

Tarkemmin määrittelemättömiin dissosiaatiohäiriöihin luetaan joukko häiriöitä, joiden pohja on dissosiaatiossa, mutta jotka eivät täsmää muihin häiriöihin, kuten transsihäiriö ja Ganserin oireyhtymä. Minun dissosiaatiohäiriöni kuuluu tähän joukkoon, mutta luultavasti siksi, että se on "sekamuotoista", toisin sanoen, siinä on piirteitä esimerkiksi amnesiasta, depersonalisaatiosta ja DID:stä.

***

Miten dissosiaatiohäiriötä hoidetaan?

Olen psykiatristen sairaanhoitajien pyynnöstä ollut tonkimatta dissosiaatiohäiriöiden hoitoa sen tarkemmin – he pelkäävät, että uudelleentraumatisoisin itseni tonkimalla vanhoja traumoja.

Mutta tärkeimpänä on terapia. Terapia, jossa traumat käydään läpi; terapia, jossa dissosiatiivisten osien integraatiota pidetään tavoitteena.

Myös lääkitys on tärkeää, mikäli liitännäisoireena on masennusta tai ahdistuneisuutta. Näihin kumpaankin on omanlaisensa lääkkeet. Lisää masennuksesta on edellisessä bloggauksessa.

***

Lähteenä käytetty sivustoja http://traumajadissosiaatio.fi/ ja http://dissociation.fi/. Dissosiaatiohäiriöistä, erityisesti niistä vaikeammista, on juuri julkaistu kirja Viisi naista, sata elämää.

Itsetuhoisuus on muutakin kuin viiltelyä

Tässä kerron omia kokemuksiani itsetuhoisuudesta eli tietynlaisesta ongelmakäyttäytymisestä.

Ensinnäkin mitä on itsetuhoisuus?

Itsetuhoinen käytös on kaikkea itseä vähänkin vahingoittavaa. Viiltely on näistä tunnetuin. Kuitenkin raapiminen, lyöminen, pureminen, jne. ovat itsetuhoista käyttäytymistä. Jotkut luokittelevat syömishäiriötkin itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi. Syömishäiriöistä ehkä myöhemmin.

Mistä kaikki alkoi?

Ensimmäisen kerran vahingoitin itseäni ennen ensimmäistä osastojaksoani. Olin kuullut viiltelystä ja halusin kokeilla. En saanut aikaan kuin yhden pienen haavan, joka pian parani. Tästä ei jäänyt jälkeäkään. Sen jälkeen olin vahingoittamatta itseäni parisen vuotta.

Mikä johti itsetuhoisuuteen?

Itseni kohdalla olin niin masentunut ja syömishäiriökin oli puhjennut ensimmäisen osastojakson jälkeen, että itsetuhoisuus nosti päätään uudelleen. Viiltelin säännöllisesti, jos olin mielestäni syönyt liikaa tai painoni oli noussut. Lopulta päädyin uudelleen osastolle.

Itsetuhoisuus osastolla

Salakuljetin useasti teriä osastolle. Jos minulla ei ollut terää, raavin itseäni tai hakkasin päätä seinään. Osastolla tehdyistä vammoista minulla on elinikäiset jäljet.

Mikä minulla auttoi?

Omalla kohdallani itseni vahingoittaminen sai käänteen parempaan, kun teimme rakkaitten osaston omahoitajien kanssa viiltelykieltosopimuksen. Alamäkiä on ollut osaston jälkeen ja kolmas osastojakso johtui viiltelystä, mutta olen nyt positiivinen ja motivoitunut lopettamaan itseni vahingoittamisen. Vaikka arvet kulkevat minulla lopun elämää, en häpeä taisteluarpiani.

Miten hakea apua?

Jos haluat hakea apua itsetuhoisuuteen, ensimmäinen askel on ottaa apu vastaan. Sitä on joka puolella. Perhe, terkkari, ystävät, lääkärit... Kaikki ovat sinun puolellasi ja haluavat auttaa! Ota apu vastaan. Sinä ansaitset sen.

Tietoa masennuksesta

Mitä masennus on?

Masennus on sairaus, johon on monia syitä. Masennus voi jäädä monenlaisten oireiden ja vaivojen taakse ja saattaa siksi jäädä huomaamatta.

Masennukselle on tyypillistä, että se ruokkii itse itseään biologisella, psykologisella ja sosiaalisella tasolla. Hoitoon hakeutuvilla on usein kuukausien tai vuosien aikana kehittynyt noidankehä, jossa oireilu, ihmissuhdevaikeudet, työvaikeudet, elämäntapojen huononeminen ja pessimistiset tulevaisuudenkuvat ovat olleet ruokkimassa ahdistusta ja pahaa oloa.

Masennuksen noidankehä

Taustalla:

- varhaiset menetykset

- opitut ajatusmallit

- perinnölliset tekijät

Psykologinen paine

- menetykset

- loukkaukset

- uupumus

- stressi

Fysiologinen paine

- sairaudet

- lääkkeet

- päihteet

Vaikean masennuksen syntyyn vaikuttavat hyvin monenlaiset tekijät, esimerkiksi varhaislapsuuden menetyksillä ja perinnöllisyystekijöillä saattaa olla yhteys masennukseen.

Milloin hoitoon?

Pitkään jatkuessaan masennus pahenee ja hoitamatta uusiutuvat masennusjaksot ovat entistä vaikeampia. Hoitoon tulisi hakeutua riittävän ajoissa, ja viimeistään, jos kysymyksessä on vakava masennustila. Kyseessä on vaikea masennus, jos on jatkuvasti masentunut, surullinen tai jos ärtynyt mieliala on jatkunut useita viikkoja ja, jos neljä seuraavista oireista on jatkunut vähintään kahden viikon ajan:

- unettomuus tai liiallinen nukkuminen

- ruokahalun muutokset

- väsymys, uupuneisuus

- fyysinen lamaantuneisuus tai kiihtyneisyys

- keskittymis- tai päättämiskyvyn heikkeneminen

- alemmuuden- tai syyllisyydentunteet

- mielihyvän menettäminen

- kuolemanajatukset tai -toiveet

Itsemurha-ajatukset ovat lähes aina merkkejä vaikeasta masennuksesta ja poistuvat parempien aikojen myötä.

Pakko-oireista, sosiaalisista peloista, paniikkikohtauksista ja syömishäiriöistä kärsivät henkilöt sairastuvat usein myös masennukseen.

Monet ruumiilliset sairaudet voivat aiheuttaa masennusta, kuten esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, uniapnea ja sydäninfarkti. Myös tietynlaiset lääkkeet, kuten verenpainelääke ja kortisonitabletit voivat olla syynä masennuksen syntyyn.

Lääkehoito

Masennuslääkitys vaatii pitkäjänteisyyttä. Sopivalla lääkityksellä masennusoireet poistuvat tai lievittyvät. Lääkitystä ei tule ominpäin vähentää tai lopettaa. Lääke tehoaa vasta 3-8:ssa viikossa. Ahdistusoireet saattavat lisääntyä hoidon alkuvaiheessa, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettei lääke sopisi sinulle.

Alkuvaiheen sivuoireina on esim. pahoinvointia, päänsärkyä ja ahdistusoireiden paheneminen. Sivuoireet kestävät muutamia viikkoja. Iltaisin otettava masennuslääke voi aiheuttaa aamuväsymystä.

Lääke ja lääkeannos valitaan yksilöllisesti. Alkuvaiheessa lääkeannosta nostetaan vähitellen.

Masennukseen on olemassa erilaisia lääkkeitä, mutta huomaathan, että ne eivät sovi kaikille. Osa masentuneista paranee masennuksesta ilman lääkitystä. Monet yhdistävät psykoterapian ja lääkkeet, jotkut jättävät lääkkeet pois.

Hoitoaika

Hoitoaika on hyvin yksilöllistä. Ensimmäisen masennusjakson yhteydessä potilaan pitäisi olla oireeton vähintään kuusi kuukautta ennen lääkehoidon lopettamista, mutta kolmannen kerran uusiutuvan masennuksen yhteydessä tulisi harkita vuosia jatkuvaa lääkitystä.

Parhaat lopputulokset pitkäaikaisessa masennuksen hoidossa on saatu lääkityksen ja psykoterapian yhdistämisestä.

Omaisten tuki myös lääkityksen suhteen on tärkeää.

Lopuksi

- Mene ajoissa lääkäriin ja noudata ohjeita, hoito auttaa.

- Älä vaadi itseltäsi liikaa. Masennus aiheuttaa avuttomuutta ja työkyvyttömyyttä.

- Keskustele sivuvaikutuksista lääkärin kanssa.

- Vakavat sivuoireet ovat harvinaisia.

- Ole pitkäjänteinen!

- Vältä alkoholia.

- Joillekin lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta,  toisille taas aiheuttavat.

Kiitos, kun luit loppuun! Oikein mukavaa päivänjatkoa kaikille!