Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahdistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahdistus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

"Selvisin masennuksesta"

Ajattelin kertoa teille miten minä selvisin masennuksesta. Kerron vähän teille mitä minun elämässäni on tapahtunut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että masennuin. 

Nämä asiat vaikuttivat siihen, että masennuin: 

- Muutot paikasta toiseen. Muuttoja taitaa olla yhteensä viisi tai kuusi eri paikkakuntiin.
- Olen menettänyt paljon läheisiä ihmisiä liian varhain ja liian monia. 
- Koulukiusaaminen
- Vanhempien ero
- En puhunut kenellekkään  pahasta olostani. Pidin kaiken pahan olon sisälläni.
- Huonot välit äitiin pahenivat henkilökohtaisista syistä, joita en halua kertoa. 

Milloin ensimmäiset masennusoireet alkoivat?

Ensimmäiset masennus oireet alkoivat muistaakseni silloin, kun olin neljännellä tai viidennellä luokalla. En oikein muista tarkalleen. Muutimme vuonna 2008 pienelle paikkakunnalle ja aloitin siellä neljännen luokan. Pienellä paikkakunnalla minua koulukiusattiin. Jännitin ja pelkäsin mennä kouluun. 

Viidennellä luokalla minulla oli poissa oloja ja koenumerot laskivat. Minun vanhemmat myös erosivat tuolloin. Olimme veljen kanssa vuoroviikoin äidillä ja isällä. Se tuntui raskaalta. Aluksi äiti asui vähän matkan päässä isästä, sitten äiti muutti 30 kilometrin päähän ja käytiin äidillä joka toinen viikonloppu. Äidillä oli miesystäviä, joiden kanssa en tullut yhtään toimeen ja välit äidin kanssa olivat jo tuolloin  huonot. Vuonna 2010 äiti muutti pohjanmaalle nykyisen miehensä kanssa. Tämän miehen kanssa en tullut toimeen ja enkä tule vieläkään. Muistan, että sain ekan paniikkikohtauksen viidennellä luokalla.

Kuudennella luokalla minulla oli itsetuhoisia ajatuksia ja olin koko ajan tosi surullinen. Olin kyllästynyt koulukiusaamiseen ja tuntui etten enään jaksa. En kuitenkaan puhunut pahasta olostani kenellekkään. Jos joku kysyi minulta: "Mitä kuuluu?" Vastasin aina:" Ihan hyvää." Jotenkin noi vuodet on niin sumuisia, etten muista noista paljon mitään. 

Kiusaaminen jatkui seiska luokkaan asti. Seiska luokan päätyttyä vuonna 2012 muutimme Poriin. Minua ei varsinaisesti kiusattu enään kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla, mutta tunsin itseni yksinäiseksi. Olin aika ujo ja itseluottamus oli nollassa. Itseluottamus ei nykypäivänäkään ole ihan huipussaan, mutta on kyllä noussut aika paljon. tuolloin minulla oli paljon poissaoloja koulusta, mutta pääsin kumminkin aina luokalta. Paniikkikohtauksia oli aika paljon ja ahdisti myös melkein joka päivä.

Yhdeksännen luokan päätyttyä en päässyt sosiaali- ja terveysalalle, mutta pääsin logistiikkaalalle. Logistiikkaala ei ollut ihan minun juttuni ja kävin vain kaksi viikkoa ammattikoulua. Kahden viikon jälkeen jäin vain kotiin sänkyyn makailemaan. Opettaja yritti soittaa, mutta en vastannut ja jos vastasin, niin keksein aina "tekosyyn" miksi olin poissa koulusta. Kuraattori soitteli ja oli huolissaan minusta, kun en ollut koulussa. Lopulta menin kouluun ja pidimme kuraattorin ja opon kanssa keskustelun, että minne alalle voisin vaihtaa. Päädyin, sitten hotelli-, ravintola- ja cateringalalle. Jatkoin kumminkin samassa koulussa. Poissaoloja oli paljon ja kuraattori otti taas yhteyytä ja oli huolissaan minusta. Rupesin käymää kerran viikossa kuraattorilla juttelemassa ja olin jo tuolloin tosi masentunut ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. 

Milloin ja miten sain apua?


Vuonna 2015 kuraattori pakotti minut koulupsykologille ja minä menin. Ajattelin tuolloin, että kukaan ei voi minua auttaa. Kävin kumminkin kerran viikossa koulupsykologilla. Siitä ei ollut kyllä mitään apua, koska tuolloin en puhunut koulupsykologille pahasta olostani. Koulupsykologi laittoi koululääkärin kanssa lähetteen nuorten vastaanottoon ja aloin käymään nuortenvastaanotossa kesäkuussa kerran viikossa. Sain kumminkin kaikki suoritettua ensimmäisen vuoden aikana. Elokuussa minut lähetettiin NUPOLLE (nuorisopsykiatrian poliklinikalle). Tapasin ekaa kertaa minun terapeuttini. Tuo aika on niin sumuista etten muista yhtään mitään. Kävin kerran viikossa terapeutilla puhumassa ja huomasin, että puhuminen auttaa. 

Toinen vuosi ammattikoulussa alkoi. Pystyin käymään vain pari viikkoa koulussa, sitten tuli se etten enään jaksanut käydä koulussa. Olin niin masentunut. Makasin vain sängyssä ja mulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Koskaan en luojan kiitos ole yrittänyt itsemurhaa.

Syys-lokakuussa pääsin, sitten päiväosastolle. Siellä minulla oli omahoitaja ja samaan aikaa kävin NUPOLLA terapiassa. Päiväosastolla tutuistuin muutamaan ystävään. Aamuisin siellä oli aika tylsää, mutta iltapäivisin siellä oli ohjelmaa. 

Marraskuun lopussa pääsin sitten kuntoutumisyksikköön.  Kuntoutumisyksikössä minut otettiin hyvin vastaan. Sain hyviä ystäviä sieltä ja yksikön tyypeistä tuli minulle kuin toinen perhe. Kuntoutumisyksikkö on ihan huippu paikka. Siellä oli joka päivä jotakin ohjelmaa. Mulla oli siellä maailman paras omahoitaja, jonka kanssa synkkas hyvin. Mun oma hoitajan kanssa pystyin puhumaan mistä vain. 

 En muista ihan tarkkaan aloitettiinko minulla NUPOLLA vai päiväosastolla lääkitys. Sen muistan, että iltalääke mirtazapiini aloitettiin vasta kuntoutumisyksikössä. Aamulääke aloitettiin NUPOLLA tai päiväosastolla.

Vuonna 2016 tammikuussa aloitin uudestaan koulun. Kouluun minulla oli Porista noin 50 kilometriä. Aloitin koulun kevyesti. Olin vain 3 päivää viikossa koulussa. 

Vaihdoin helmikuun alussa koulua, jonne on matkaa 10 kilometriä. Koulun vaihto oli minun omahoitajani idea. Jatkoin kumminkin samalla alalla. Minulla oli huomattavasti lyhyempi koulumatka ja jaksoin paljon paremmin. Tutustuin uudessa koulussa heti ensimmäisenä päivänä luokkalaisiini ja sain kavereita. Aloin myös käymään koulussa neljänä päivänä viikossa. Mulla oli aina joka torstai musiikkiryhmä ja torstai oli mulla aina vapaa.

Toukokuun alussa pääsin pois kuntoutumisyksiköstä. Oli haikea olo, mutta oli kumminkin kiva päästä takaisin kotiin. 

Koska viimeistään olisi pitänyt hakea apua?

Silloin, kun:
- Oli itsetuhoisia ajatuksia.
- Rupesi tulemaan paniikkikohtauksia useasti.
- Ahdistusta oli joka päivä ja aloin välttelemään esim. paikkoja. 
- Koenumerot laskivat huomattavasti.
- Poissaoloja rupesi olemaan huomattavasti enemmän mitä ennen. 
- Olin jatkuvasti surullinen.
- Minulla oli koko ajan paha olla.
- Asiat jotka kiinnosti ennen, niin ei kiinnostanut enään.
- Oli univaikeuksia. Nukuin liian vähän.
- Olin koko ajan väsynyt-

Hae sinä apua ajoissa! 

Kuka ensimmäisenä ohjasi minut hoitoon?

Kuraattori, jos hän ei olisi pakottanut minua menemään koulupsykologille niin minä en olisi luultavasti saanut apua ja en olisi tässä nyt kirjoittamassa tätä tekstiä. Suuri kiitos kuuluu kuraattorille.
  

Henkilöitä, jotka on auttanut minua parantumaan. 

- Terapeuttini NUPOLLA. NUPOLLA käyn vieläkin ja hänelle pystyn puhumaan mistä vain. 
- Päiväosastolla omahoitajani S. 
- Kuntoutumisyksikössä omahoitajani V. 
- Perhe (isä ja pikkuveli).
- Ystävät.



Lääkkeet ja terapia?

Lääkkeet on minulle auttanut ja vähitellen "olen puhjennut kukkaan". 
Kaikille lääkkeet eivät tepsi jostain syystä, mutta minulle lääkkeistä on ollut apua. Terapeutini ja minä tulemme hyvin juttuun ja olemme puhuneet henkilökohtaisista asioista ja minulle vaikeista asioista. 


Miten selvisin masennuksesta? 

- Sain ammattiapua.
- Lääkkeiden avulla.
- Puhumalla vaikeista asioista terapeuttini kanssa.
- Perheen ja ystävien tuella. 
- Positiivisella asenteella. 

Aluksi en ottanut apua vastaan, mutta sitten kun rupesin puhumaan kipeistä asioista huomasin että oloni helpottui. Aluksi kipeistä asioista puhuminen ahdisti paljon, mutta ajan mittaan se helpotti oloani. 

Neuvoni muille.   

- Hae apua ajoissa.
- Ota apu vastaan.
- Puhu pahasta olostasi aikuiselle, terapeutille tai jollekkin ammattihenkilölle.
- Jos sinua kiusataan kerro siitä jollekkin. 
- Ajattele positiivisesti.  


Kuvahaun tulos haulle masennus

Kuvahaun tulos haulle masennus











 

maanantai 22. elokuuta 2016

Entinen kympin tyttö - minä ja sosiaalisten tilanteiden pelko

Sosiaalisten tilanteiden pelko aiheuttaa ihmisessä monia erilaisia fyysisiä sekä psyykkisiä oireita. Minulla nuo oireet olivat mm. eristäytyminen ihmisistä, puhumattomuus sekä suuri ahdistus ja häpeä. Fyysisiä oireita oli monia, mahdollisia oireita on listattu täällä.

Kyseinen sairaus on todella rajoittava. Lopuksi en käynyt enää koulua, en käynyt syömässä alakerrassa perheeni kanssa - kaupassa tai vaikka linja-autossa kulkeminen olivat mahdottomia. Tämä kaikki siksi, että pelkäsin, yliajattelin ja mietin kaiken mitä jos-tavalla.

Tosiaan, esimerkiksi lintsaamisesta tuli tuttua. Entisestä kympin tytöstä tuli valehteleva ja häpeävä, kävelevä ahdistuneisuus.

Miten ihmeessä jouduin tuohon pisteeseen, saatatte miettiä. Kaikki alkoi muutosta uudelle paikkakunnalle, ja minua alettiin melkein välittömästi kiusaamaan. Mukauduin kiusaajien mukaan, yritin muuttaa itseäni hyväksytyksi. Eikä yläasteen aloitus auttanut asiaa mitenkään, jouduin heti kiusaajien silmätikuksi. Kotonakaan ei mennyt hyvin, uusioperheessäni oli vaikeuksia ja isosiskopuoleni teki elämästäni suorasti sanoen helvettiä. Minulla ei ole juurikaan muistikuvia noista ajoista, mutta muistan olleeni erittäin tuskainen, itsetuhoinen ja masentunut.
Askel kohti parempaa elämää oli puolen vuoden jakso suljetulla osastolla. Sosiaalisten tilanteiden pelko alkoi hellittämään kuitenkin vasta kolmannen tai neljännen jakson paikkeilla. Mutta osastolla sain kavereita, opin elämään normaalissa vuorokausirytmissä ja sain lääkityksen sekä hoitokontakteja.

Kuitenkin vuosien kuluessa tuli testattua erilaisia lääkkeitä, sain hyvää hoitoa ja pinnistelin itseni välillä julkisille paikoille. Pystyin vähitellen käymään sairaalakoulussa peruskoulun loppuun, sain kavereitakin. Ja mitä tärkeintä, sain diagnoosin: sosiaalisten tilanteiden pelko. Se selitti minulle kärsimykseni. Kaikelle kokemalleni oli selitys.

Elämäni muuttui täysin päästessäni nuorisopsykiatrian kuntoutumisyksikköön. Koin olevani turvassa, arvokas ja välitetty. Lääkitys toimi, ja siedätin itseäni sosiaalisissa tilanteissa.

Nykyään sosiaalisten tilanteiden pelko ei rajoita minua millään tavalla. Se ei ole ollut diagnoosinani aikoihin. Pystyn asioimaan kaupassa ja linja-autossa, enkä häpeä itseäni sairaalla tavalla. Koen olevani elämäni voinnissa. Olkoon tämä parantumistarina!

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Myrskyn silmässä - paniikkikohtauskokemus

Koko päivä oli paineita täynnä. Olin nukkunut huonosti, koska ilta-ahdistuksen takia nukahtaminen oli miltei mahdotonta.

Kurssilta toiselle, tunnilta seuraavaan. Olin niin väsynyt aikoinani, etten edes muista päivistä paljoa.

Kotona meni jotenkin, ahdistuen, koska äiti. Ja kaikki muu rasittava hössötys ja melu ja... rauhaa ei ikinä ole sitä kuin sitä kunnolla tarvitsee.

Sitten tuli taas perheriitaa, en muista mistä. Veljeni kiusoitteli ja syytteli minua, jälleen kerran, koska eihän sitä koko seitsemäntoista elinvuoteni aikaan ollut tapahtunut kuin ainoastaan useita kertoja viikossa.

Mulle tuli niin paha olo. Niin sanattoman iso paha olo. Iso paha susi ja syö leikkivät porsaat. Ahdistus tulee ja syö ilon ja toimintakyvyn. Se tulee kuin salama takapihalle, tummia pilviä näkyy kaukana, mutta pahimman ei odota osuvan itselleen.

Mieleeni tulvi kaikki mahdollinen paha ja syytös. Tajusin, etten voinut estää tilannetta, kalterihäkkiin minut oli sen kanssa lyöty ja sen kanssa oli vain selvittävä. Selviytyjä kun en kokonaisvaltaisesti ole, jotenkin ahdistuksen fyysinen tunne otti minusta yliotteen. En saanut henkeä. En saanut henkeä. En saanut henkeä. Hyperventilaatio. Ei kulje keuhkoihin. Kuolenko minä tähän, juolahti mieleeni. Kaikki energia meni kuitenkin hengitysyrityksiin. En pystynyt enää istumaan, ja rojahdin sänkyni viereen lattialle makaamaan, kaikkien tavaroiden päälle ahtaaseen koloon. En saanut itsestäni voimaa irti sänkyyn nousemiseen.

Mulle tuli takaumia näkyviin kuin powerpoint-dioja päällekäin ja ilman mitään tolkkua tai tilanneliitosta. Sitten ne takaumat alkoivat puhua. Mä muistan aina sen, kuinka mulle naurettiin ruokapöydässä koulussa, ja siitä alkoi mun sosiaalisten tilanteiden pelko. Mä muistan aina äitini raivokohtauksen yksittäisestä wilmamerkinnästä. Minä olen tehnyt pahaa ja minä olen väärä enkä enää koskaan tule voimaan hyvin. Kaikki on minun syytäni, mikään ei korjaudu. Muistin, että olen huohottanut minuutin, pari putkeen, ja hengityslihaksiani alkaa väsyttää niin paljon. Yritin huutaa äitiä apuun, tai veljeä, ihan ketä vaan, mutta en saanut kurkustani muuta kuin pihauksen, samalla fyysisesti raskaan hyperventiloinnin aina jatkuessa. Tuntui, että kohta lähtee taju eikä se välttämättä tule enää koskaan takaisin.

Tarrasin sängystä yhä vahvemmin kiinni, ja purin aluslakanaani ja yritin saada hengityksen kulkemaan nenän kautta rauhallisemmin. En kyennyt, purin vaan lakanan rikki. Jalat alkoivat pakottaa ja vipattaa, potkin kirjoja ja laatikoita sänkyni alla yhä syvemmälle. Ajattelin, että sängyn takana olisi jokin musta aukko, joka pahimmillaan imisi minutkin. En voinut päästää sängystä irti. Samalla minua ajatuksissa läiskittiin pipolla naamaan ja punainen Nokiani varastettiin juoksien. Jotenkin tapahtumista tuli yhteen nivoutunut tosipaha.
En tiedä kuinka kauan sitä kesti. Minä väsyin fyysisesti aivan järkyttävän paljon, tuntui että en jaksa enää hengittää, kohta tukehdun ja kuolen.

Jotenkin tyhjensin itseäni todella monta kertaa ja todella pitkään, ja sain loppujen lopuksi tasattua hengitystäni. Tuntui, että taju lähtisi, olin jossakin tajunnan rajamailla.

Kaikki tuntui niin tyhjältä ja pahalta. Myrsky kuitenkin hellitti otteensa minusta ja hiljalleen pahassa tyhjässä olossa palasin jotenkin normaaliin tilaan.

Tuntui niin kamalalta, ettei kamalammalta voisi. Teki mieli kuolla. Teki mieli tarttua rippilahjaksi saatuun kaiverrettuun puukkoon ja vetää ihania viiltoja. Niin en kuitenkaan tehnyt.

Minä selvisin. Tai ainakin jotain.

P.S. Olen ”Minä vain”, jouduin vain vaihtamaan tiliä. Instagramissakin taisin kyllä esitellä että M.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Tietoa sosiaalisten tilanteiden pelosta!

Sosiaalisten tilanteiden pelko!

Sosiaalisten tilanteiden pelko on psykiatrinen häiriö, jossa potilas ahdistuu ollessaan muiden huomion kohteena. Ahdistus ilmenee ryhmätilanteissa, syötäessä julkisesti tai osallistuttaessa juhliin tai kokouksiin.
Potilas pelkää, että hänen käytöksensä olisi hänelle itselleen noloa tai nöyryyttävää. Pelon takia potilas pyrkii välttämään huomion kohteeksi joutumista ja sosiaalisia tilanteita.

Sosiaalisten tilanteiden aiheuttama ahdistus ilmenee ruumiillisina oireina esim. punastumisena, hikoiluna, vapinana ja vitsaamisen/ulostamisen tarpeena.

Sosiaalisten tilanteiden pelko erotetaan ujoudesta oireiden voimakkuuden perusteella.
Esim. Ujo ihminen kokee olonsa epämukavaksi. Hänen kätensä voivat vapista ja hän saattaa punastua keskustellessaan.
Sen sijaan sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ihminen ahdistuu voimakkaasti edeltävinä päivinä ajatellessaankin tulevia sukujuhlia. Hän saattaa jättää menemättä tekosyyn takia sukujuhliin. Jos hän uskaltaa mennä juhliin, niin hän kokee olonsa ahdistuneeksi ja epämukavaksi. Hän kärsii ahdistukseen liittyvistä ruumiillisista oireista koko tilaisuuden ajan.

Sosiaallisten tilanteiden pelosta sairautena puhutaan silloin, kun sosiaallinen ahdistuneisuus tuottaa kärsimystä ja, kun se rajoittaa elämää. Esim. sosiaalista tai ammatillista toimintaa.

Sosiaalisten tilanteiden pelko voidaan jakaa 2 alatyyppiin, yleistyneeseen ja rajoittuneeseen muotoon.

Yleistyneessä muodossa henkilö pelkää ja välttää sosiaalisia kontakteja.

Rajoittuneessa muodossa pelot kohdistuvat tiettyyn tilanteeseen esim. julkiseen esiintymiseen.

Kuinka yleinen sosiaalisten tilanteiden pelko on?

-On yksi tavallisimmista ahdistuneisuushäiriöistä.
-Esiintyvyys on n. 3-5 prosenttia ja sitä sairastaa yksi kymmenestä jossain vaiheessa elämäänsä.
-Oireet ilmaantuvat vähitellen lapsuuden aikana.
-Keski-ikä sairauden alkaessa on n.15 vuotta.
-Naisilla yleisempi kuin miehillä.

Vain murto-osa sairaudesta kärsivistä hakeutuu hoitoon. Hoitoon hakeutumista vaikeuttaa tutkimus- ja hoitotilanteeseen kohdistuva pelko.

Lieväoireiden nuoruudessa alkava sosiaalisten tilanteiden pelko saattaa parantua ilman hoitoakin. Valitettavasti vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko kuitenkin useimmiten kroonistuu.
Vain noin neljäsosa henkilöistä toipuu ilman hoitoa oireettomiksi.

Mikä aiheuttaa sosiaalisten tilanteiden pelon?

Sosiaalisten tilanteiden pelko syntyy altistavien perinnöllisten tekijöiden ja haitallisten sosiaalisten kokemusten vuorovaikutuksessa. Esim.koulukiusatuksi tuleminen ja vanhempien jatkuva riitely altistaa sosiaalisten tilanteiden pelolle.

Miksi sosiaalisten tilanteiden pelkoa kannattaa hoitaa?

-Sosiaalisten tilanteiden pelko estää usein hakeutumasta koulutukseen tai ammattiin.
-Saattaa vaikeuttaa seurustelun aloittamista.
-Monille kehittyy jokin toinen merkittävä psykiatrinen häiriö.
Esim. alkoholiriippuvuus, erilaiset masennustilat ja julkisten paikkojen pelko.

Miten sosiaalisten tilanteiden pelkoa hoidetaan?

Sosiaalisten tilanteiden pelkoa hoidetaan psykoterapian ja lääkityksen avulla.

Psykoterapia

Jotkut suhtautuvat psykoterapiaan kielteisesti, koska itsensä nolaamisen pelko kohdistuu itse terapiatilanteeseen. Tällöin psykoterapian mahdollisuutta kannattaa miettiä uudelleen oireiden ensin lievityttyä lääkityksellä.

Kognitiivis-behvioraalisessa terapiassa pyritään yhdessä potilaan kanssa tunnistamaan ja vähitellen muuttamaan sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä epätarkoituksen mukaisia ajatustottumuksia.
Esim. ennustaminen: "En kuitenkaan keksi mitään sanottavaa."
Kaikki tai ei mitään-ajattelu: "En koskaan osaa sanoa oikeita asioita."
Omaan itseen liittyvien kontrolliajatusten vähentyessä potilas oppii sietämään paremmin jännitystä ja epävarmuutta.

Ahdistuksen lievittämisessä käytetään myös erilaisia rentoutusharjoituksia.
Sosiaalisten tilanteiden pelon kognitiivis-behavioraalista terapiaa voidaan toteuttaa myös ryhmäterapiana. Ryhmässä voidaan rooliharjoitusten avulla harjoitella erilaisia sosiaalisia tilanteita.
Terapian pituus vaihtelee yksilöllisesti, mutta yleensä sen kesto on useita kuukausia.

Psykodynaamista lyhytterapiaa ja pitkäkestoista psykodynaamista terapiaa voidaan käyttää myös sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa.

Lasten ja nuorten sosiaalista itseluottamusta voidaan tukea luovilla terapioilla esim. musiikki-, kuvataide- ja ratsastusterapialla.

Suomessa psykoterapeuttisten hoitojen saatavuus vaihtelee aluettain. Eniten terapeutteja on pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa.

Lääkehoito

Arviolta kolme neljäsosaa potilaista hyötyy lääkityksestä. Käytetyin lääkeryhmä sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa on selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet). SSRI-lääkkeitä käytetään myös muiden ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen hoitoon.

Sopiva lääkitys valitaan yksilöllisesti. Lääkkeen valinnassa otetaan huomioon muut psykiatriset häiriöt ja ruumiilliset sairaudet. Lääkehoito edellyttää pitkäjänteisyyttä. Lääkkeen vaikutus tulee viikkojen tai kuukausien kuluessa. Suurimmalla osalla oireet lievittyvät 4 kuukauden kuluessa lääkityksen aloittamisesta. Osalla potilaista lääkevaste tulee esille vasta vuoden kuluessa.

Milloin hoitoon?

Hoitoon täytyy hakeutua silloin, kun ahdistus rajoittaa elämääsi.
Esim. jäät kotiin sen takia, koska ahdistaa mennä ulos, kauppaan tai kaupungille.

Lisätietoja:

Www.selviydyn.fi
Www.masennusinfo.fi
Www.lundbeck.com



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Minun varomerkit

Tässä tekstissä kerron minun varomerkeistä.

Teimme tämän minun omahoitajani kanssa ennen kun lähdin kuntoutumisyksiköstä. Minulla on diagnoosina keskivaikea masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. Olen kärsinyt myös paniikkikohtauksista.

1. Univaikeudet

Vakava:
- Yöunen pituus 2-5 tuntia.
- Yöuni on katkonaista.
- Heräilyä ja valvomista yön aikana runsaasti.
- Nukahtaminen on vaikeaa sekä kestää useita tunteja.

Kohtalainen:
- Yöunien pituus on n. 5 tuntia.
- Yöheräilyä on paljon ja uudelleen nukahtaminen on vaikeaa.

Lievä
- Yöunien pituus vähentynyt normaalista. (Normaali +8h)
- Heräilyä on monta kertaa yössä.
- Nukahtaminen on pidentynyt.  Nukahtaminen kestää esim. 1-2 tuntia.

2. Väsymys

Vakava:
- Olen sängyssä suurimman osan päivästä, en saa tehtyä juuri mitään.
- Koko ajan voimaton ja uupunut olo, väsymys ei häviä.
- Kaikki asiat, jotka pitäisi tehdä tuntuvat ylivoimaiselta.
- En pysty käymään koulussa.

Kohtalainen:
- Koulun ulkopuoliset tehtävät, esim.  Kavereiden tapaaminen, kaupungilla  liikkuminen on jäänyt pois.
- Väsyttää ja uuvuttaa.
- Koulusta poissaoloja toistuvasti (väh.  1×vko). Syynä esim. päänsärkyä, pahaa  oloa tai mahakipua.

Lievä:
- Yöunet eivät virkistä.
- Koko päivän on väsynyt olotila.
- Koulunkäynti tuntuu raskaalta jokaisena päivänä.

3. Mielialan lasku/ masentunut mieliala

Vakava:
- Mikään ei kiinnosta (ei mitkään lempiasiatkaan).
- Toivo on mennyt tulevaisuuden suhteen.
- Minulla on itsetuhoisia ajatuksia.
- Mielialani on synkkä.

Kohtalainen:
- Olen päivittäin surullinen ja minulla on paha olla.
- Ahdistusta ja paniikkioireilua on päivittäin.

Lievä:
- Toimeliaisuuteni on vähentynyt, koska en jaksa.
- Minulla on huonommuuden tunteita esim. "En onnistu koskaan." tai "Olen huono."
- Olen päivästä toiseen vakava, suurimman osan aikaa.
- En ole enää iloinen ja vitsikkyyteni on vähentynyt.

Nämä varomerkit sopivat kaikille, jotka sairastavat masennusta, paniikkihäiriötä tai kärsivät ahdistuksesta. Hoitoon pitäisi hakeutua viimeistään silloin, kun oireet ovat kohtalaisia.