Tässä kerron omia kokemuksiani itsetuhoisuudesta eli tietynlaisesta ongelmakäyttäytymisestä.
Ensinnäkin mitä on itsetuhoisuus?
Itsetuhoinen käytös on kaikkea itseä vähänkin vahingoittavaa. Viiltely on näistä tunnetuin. Kuitenkin raapiminen, lyöminen, pureminen, jne. ovat itsetuhoista käyttäytymistä. Jotkut luokittelevat syömishäiriötkin itsetuhoiseksi käyttäytymiseksi. Syömishäiriöistä ehkä myöhemmin.
Mistä kaikki alkoi?
Ensimmäisen kerran vahingoitin itseäni ennen ensimmäistä osastojaksoani. Olin kuullut viiltelystä ja halusin kokeilla. En saanut aikaan kuin yhden pienen haavan, joka pian parani. Tästä ei jäänyt jälkeäkään. Sen jälkeen olin vahingoittamatta itseäni parisen vuotta.
Mikä johti itsetuhoisuuteen?
Itseni kohdalla olin niin masentunut ja syömishäiriökin oli puhjennut ensimmäisen osastojakson jälkeen, että itsetuhoisuus nosti päätään uudelleen. Viiltelin säännöllisesti, jos olin mielestäni syönyt liikaa tai painoni oli noussut. Lopulta päädyin uudelleen osastolle.
Itsetuhoisuus osastolla
Salakuljetin useasti teriä osastolle. Jos minulla ei ollut terää, raavin itseäni tai hakkasin päätä seinään. Osastolla tehdyistä vammoista minulla on elinikäiset jäljet.
Mikä minulla auttoi?
Omalla kohdallani itseni vahingoittaminen sai käänteen parempaan, kun teimme rakkaitten osaston omahoitajien kanssa viiltelykieltosopimuksen. Alamäkiä on ollut osaston jälkeen ja kolmas osastojakso johtui viiltelystä, mutta olen nyt positiivinen ja motivoitunut lopettamaan itseni vahingoittamisen. Vaikka arvet kulkevat minulla lopun elämää, en häpeä taisteluarpiani.
Miten hakea apua?
Jos haluat hakea apua itsetuhoisuuteen, ensimmäinen askel on ottaa apu vastaan. Sitä on joka puolella. Perhe, terkkari, ystävät, lääkärit... Kaikki ovat sinun puolellasi ja haluavat auttaa! Ota apu vastaan. Sinä ansaitset sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti